Tässä ovat Emilia Ehrnsten-Hieta ja Heidi Turunen. He opiskelevat opistolla kommunikaation ja viittomakielen ohjaajiksi. Naiset ovat kaksivuotisella aikuislinjalla, jonka opiskelijoilla on jokin toisen asteen tutkinto takana. Niin kuin ajan henkeen kuuluu, myös tämä haastattelu tehtiin etänä. Kysytäänpäs, mitä Heidille ja Emilialle kuuluu.
Miksi halusit opiskelemaan kommunikaation ja viittomakielen ohjaajaksi?
Emilia: Tutustuin viittomakieleen lukion tukiviittomakurssilla, ja se vei mennessään jo silloin. Kun olin opiskellut koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi, ajattelin, että tämä olisi loistava jatkumo siihen.
Heidi: Minulla on itselläni keskivaikea kuulovamma, ja käytän kuulokojetta. Haluan opetella viittomakielen myös itseni vuoksi, koska se voi tulevaisuudessa olla se kieli, jolla kommunikoin.
Minua kiinnostavat myös muut vaihtoehtoiset kommunikointikeinot. Olen mukana vapaaehtoistyössä näkövammapuolella Suomen opaskoirakoulun hoitoperheenä. Tätä kautta on tullut vastaan muun muassa kuurosokeus ja näkövammat, ja olen kovasti pohtinut kommunikointia tällaisten ihmisten kanssa.
Mitkä ovat mielestäsi alan opiskelijalle ja työntekijälle tärkeitä ominaisuuksia?
Emilia: Sinnikkyys, oma-aloitteisuus, kyky ymmärtää erilaisuutta ja tulla toimeen ihmisten kanssa. On hyvä olla helposti lähestyttävä.
Työssä, ja oikeastaan joka paikassa, tapaa monenlaisia ja monesta erilaisesta taustasta tulevia ihmisiä. Tuntosarvet ja kyky huomata asioita pinnan alla ovat tärkeitä omaisuuksia.
Tarvitaan sinnikkyyttä taistella heikompien puolesta ja sinnikkyyttä viedä opiskelut läpi tässä haastavassa arjessa. Työ on moniammatillista yhteistyötä, joten kyky tulla toimeen ja tehdä yhteistyötä eri ammattiryhmien kanssa on tärkeää.
Heidi: Minusta on tärkeää ymmärtää ihmisten monimuotoisuutta ja erilaisia haasteita muun muassa kommunikoinnissa. Kaikkien tulee saada kommunikoida jollain tavalla ja tehdä päätöksiä omasta elämästään. Se, että pystyisin olemaan tukena ja auttamaan erilaisilla kommunikointikeinoilla, olisi upeaa.
Minulle on todella tärkeää, että jokainen pystyy hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. “Sinä riität” on minun mottoni.
Tässä työssä pitää laittaa itsensä likoon ja keksiä erilaisia tapoja selviytyä arjen haasteissa. Ala vaatii joustavuutta ja mukautumista toisten ihmisten tarpeisiin. Se vaatii kykyä lukea ihmistä eri tavoin: ilmeitä, eleitä, olemusta.
Ajattelen, että jokaisesta ihmisestä löytyy jotain hyvää. Vaikka elämässä olisi haasteita, tulisi tarttua pieniinkin positiivisiin oljenkorsiin, se vie aina eteenpäin.
Mitä olet tehnyt ennen tätä tutkintoa?
Emilia: Olen työskennellyt koulukäynnin ohjaajana vuodesta 2009, ja tämä on loistava tapa syventää ammattitaitoa. Pidän haasteista ja itseni kehittämisestä.
Heidi: Olen opiskellut metsätalouden perustutkinnon. Olen myös ylioppilas ja merkonomi. Olen ollut koko aikuisikäni töissä asiakaspalvelualalla, viimeiset 12 vuotta myymäläpäällikkönä ja siitä noin kaksi vuotta työsuojeluvaltuutettuna.
Mikä sinusta tulee isona? Onko sinulla jokin haavetyö?
Emilia: En oikeastaan tiedä vielä, mikä minusta tulee isona. Toivoisin, että voisin kehittää itseäni ja ammattitaitoani koko ajan. Viittomakieli- ja kommunikaatioala on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja on ihana nähdä, mitä ovia se avaa. Haaveilen, että voisin työskennellä tällä alalla.
Heidi: Haluaisin kovasti toimia viittomakielen parissa. Minulla on kova tahtotila opetella kieli kunnolla. Harjoittelen kotona videolle aika paljon ja yritän opetella uusia sanoja pikkuhiljaa kaiken muun ohella. Toivon, että aika näyttää ja tuo sen oikean työn elämääni. Juuri tällä hetkellä koen olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Millaista opiskelu opistolla on ollut?
Emilia: Opiskelu on ollut äärimmäisen mielenkiintoista, innostavaa ja mukavaa. Olen kolmen ihanan lapsen äiti ja asun Veikkolassa Uudellamaalla, niin tämä on ollut myös haastavaa välillä. Motivaatio on kuitenkin kohdallaan, joten ajattelen, että on mennyt tosi hyvin.
Etäopiskelu on kyllä ollut haastavampaa, kuin osasin kuvitella. Olemme siis etänä vain koronan takia.
Tarkoitus olisi valmistua toukokuussa 2022.
Heidi: Alku oli hyvin jännittävää. Lähdin työpaikastani 12 vuoden jälkeen opiskelemaan. Minulla oli vahva tunne soveltuvuuskokeessa, että tänne minä haluan ehdottomasti, tänne minä kuulun. Taisin haastattelussa todetakin, että minä tulen tänne. Minulta kysyttiin, että mitä jos en pääse; totesin, että haen uudelleen.
Alkuun opinnoissa oli paljon ilmaisutaitoa, joka on mukavuusalueeltani hyvin kaukana. Se juuri oli todella hyödyllinen kokemus. Oppi tuntemaan oman ryhmänsä ja avautumaan uusille ilmaisukeinoille, käyttämään ilmeitä ja eleitä. Se oli vapauttavaa, ja ryhmämme todella heittäytyi tehtäviin täysillä. Elekieli on vahvasti osa viittomakieltä, ja ilmaisutaito antoi itselle uskallusta heittäytyä eri tilanteisiin.
Kuurojen historia on todella mielenkiintoista. Heidän oikeuksiaan on laissa loukattu. Minusta näitä asioita pitäisi käydä läpi ihan peruskoulussa historian tunnilla, samoin kuin muitakin ihmisoikeusasioita. Olemme käyneet kuurojen historiaa läpi suomen kielellä ja viittomakielellä. Opettajilla on ollut mielenkiintoisia tosielämän kertomuksia.
Mikä opistolla on sinusta parasta?
Emilia: Opettajat ovat tosi mukavia ja innostavia, ja on ollut ihana tutustua uusiin ihmisiin. Olen oppinut jo valtavasti.
Mahdollisuus asua asuntolassa on ihan huippu asia.
Heidi: Uudet jännittävät kokemukset ja uudet tuttavuudet.
Koulussa on hyvä tunnelma ja ilmapiiri. Minusta tuntuu, että opettajat ovat lähellä opiskelijaa, eli tukea saa aina, jos sitä tarvitsee. Ehdottomasti parasta on opettajien erilaiset persoonat ja se, että on sekä kuulevia että kuuroja opettajia.
Opistolla on lisäksi maailman paras erikoisruokavalioruoka (gluteeniton ja maidoton). En ole missään ikinä saanut niin hyvää ruokaa. Olen kovasti yrittänyt kiittää keittiötä tästä.
Mitä on hyvä tietää, kun hakee opistoon opiskelemaan?
Emilia: Työtä on paljon, ja tietoa tulee paljon ja nopeasti. Viittomakieltä ei tarvitse osata yhtään ennestään. Itse osasin vähän, kun tulin. Viittomakielen oppiminen kahdessa vuodessa on hurjan intensiivistä, ja kaikki muut aineet päälle.
Heidi: Kannattaa olla avoin, ja varsinkin viittomakielen osalta ei pidä lannistua, jos välillä tuntuu, ettei oikein suju. Kehitystä tapahtuu jokaisella yksilöllisesti, ja siihen saa opettajilta tukea. Tietysti oma motivaatio on kaiken edellytys.
Millainen ryhmä teillä on?
Emilia: Ryhmämme on todella mukava. Meitä on ikähaarukalla 20-40 vuotta. Eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia. Hauskaa on, ollaan aika puhelias ryhmä kuulemma.
Heidi: Ryhmämme on todella mukava ja kannustava. Ei haittaa, vaikka jokin menisi pieleen, toisilta saa aina tukea. Kokemusten jakaminen ryhmän kesken on mahtavaa. Olemme kaikki hyvin erilaisia persoonia.
Meitä on tullut muun muassa asiakaspalvelualalta ja ravintola-alalta; on jatko-opiskelijoita ja perheenäitejä. Jokainen täydentää ryhmää. Osa on hiljaisempia ja osa taas äänekkäämpiä. Olemme työskennelleet erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa, ja aina ovat työt onnistuneet. Minusta meillä on lämmin henki, ja tuemme kaikki toisiamme vaikeissakin asioissa, myös vapaa-ajalla.
Miten etäopiskeluaika on sujunut?
Emilia: Tekniikka ja Teams-tunnit ovat sujuneet ihan hyvin. Välillä on vain ollut vaikea keskittyä ja saada tehtävät tehtyä, kun katselee samalla kotona pyykkivuorta ja tiskejä. Ekaluokkalainen tyttäreni tulee puoliltapäivin koulusta kotiin, ja hänellä olisi paljon asiaa äidille heti, vaikka minulla olisi tärkeä tunti menossa.
Se kyllä harmittaa, että olemme joutuneet olemaan niin pitkään koronan takia etänä. Viittomakielen opiskelu on etänä erittäin paljon vaikeampaa kuin lähiopetuksessa. Etäopiskelu on vaatinut eri lailla sinnikkyyttä.
Heidi: Opettajat ovat tehneet paljon työtä, ja opetus on ollut mahdollisimman laadukasta. Mutta kyllähän etäopinnot tavallaan katkaisivat mukavasti alkaneen koulutaipaleen.
Kirjallisia tehtäviä on ollut nyt etänä todella runsaasti. Koneella joutuu olemaan usein 12 tuntiakin, ja se on vähän liikaa.
Itselle tämä etäily tuo lisäkiloja, kun on niin helppo herkutella koko ajan koneen ääressä kahvikupposen kera.
Etäopiskelu tuntuu myös hirveän yksinäiseltä. Lähiopiskelussa on erilainen rytmi: oli selkeä tarkoitus nousta aamulla ja lähteä konkreettisesti koululle. Nyt noustaan kyllä, mutta tietokoneelle.
Oletko asunut opiston asuntolassa?
Emilia: Silloin kun oli vielä lähiopetusta, asuin asuntolassa joka viikko muutaman yön. Se oli todella mukavaa, ja sain tehtyä hyvin tehtäviä. Kotona ei tarvinnut sitten enää avata konetta, vaan pystyi keskittymään perhe-elämään. Jos oli ollut pitkä koulupäivä ja seuraavana aamuna koulua aikaisin, niin ei tarvinnut ajaa edes takaisin Veikkolaan.
Heidi: En ole asunut asuntolassa, mutta olen kuullut siitä pelkkää positiivista.
Millainen on kiva koulupäivä?
Emilia: Kiva koulupäivä on ehdottomasti lähiopetusta. On ihana nähdä kaikki livenä ja olla luokkahuoneessa kuuntelemassa, viittomassa ja oppimassa sitä kautta. Viittomakielentunnit Tarjan kanssa ovat ihan huippu kivoja mielestäni.
Heidi: Osallistavat tunnit ovat kivoja. Meillä on niitä paljon. Opettajat hyödyntävät opiskelijoiden kokemuksia, joita pohditaan kulloisenkin aiheen kautta.
Lähiopinnoissa ihanaa oli myös mennä välillä kahville tai syömään yhdessä ryhmän kanssa. Yleensä silloin meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja, ja tykkäsin kovasti niistä hetkistä.
Mihin tämän tutkinnon jälkeen voi mennä töihin?
Emilia ja Heidi: Vaikka ja mihin. Työskentelemme ihmisten kanssa, jotka tarvitsevat tukea kommunikoinnissa. Iällä ei ole väliä. Voimme mennä esimerkiksi päiväkotiin, esikouluun, ala- tai yläkouluun, lukioon tai ammatilliselle puolelle, kehitysvammaisten toimintayksiköihin, vanhuspuolelle, kuulovammaisten pariin.
Mitä kaikkea olet oppinut tämän ensimmäisen kouluvuoden aikana?
Emilia: Olen oppinut viittomakieltä, tukiviittomia, kuurojen kulttuurista ja historiasta, erilaisia puhetta tukevia tai korvaavia kommunikointikeinoja, ilmaisutaitoa, käsitöitä, kehityspsykologiaa, kielen kehityksen häiriöitä, digitaitoja…
Heidi: Olen oppinut paljon kuurojen historiasta, erilaisista vammoista ja liitännäissairauksista, tukiviittomia, viittomakieltä, ilmaisutaitoa (ilmeet, eleet, heittäytyminen tilanteeseen). Olen oppinut eri kulttuureista ja esteettömyydestä.
Kerran olimme koulussa pyörätuolissa oppimismielessä. Maailma on hyvin erilainen sieltä käsin katsottuna ja koettuna. Kahvilassa ja ulkona oli melko haastavaa käydä.
Onko viittomakieltä ollut vaikea oppia?
Emilia: Välillä tuntuu, että jes, osaan jo paljon, ja välillä tuntuu, että olen ihan hukassa. Olen kuitenkin tosi innoissani ja motivoitunut, vaikka rankkaa on välillä.
Heidi: Välillä on haastavampaa. Täytyy olla itselle armollinen ja antaa aikaa oppia. Rauhallisuus ja rytmi ovat itselläni auttaneet. On tärkeää löytää oma rytmi, jotta viittomakieli on selkeää ja ymmärrettävää. Täytyy oppia ajattelemaan viittomakielellä, koska sanajärjestys on eri kuin suomen kielessä.
Katson paljon viittomakielisiä videoita. Olen myös tutustunut viittomakieliseen ystävään, jonka kanssa lähetämme viitottuja WhatsApp-viestejä. Uskallus yrittää ja käyttää kieltä edistävät oppimista paljon.
Etukäteen osasin vain muutamia yksittäisiä viittomia ja sormiaakkosia.
Onko opiskelu ollut raskasta?
Emilia: On kyllä ollut aika raskasta näin kolmen lapsen äitinä saada opiskelu ja perhe-elämä toimimaan yhteen. Joskus voi olla tenttirypäs tai tehtävien palautusrypäs. Tällä hetkellä on paljon töitä näyttösuunnitelman parissa, ja kurssien lopputehtävien palautus on samaan aikaan. Aika nopealla tahdilla mennään, ja paljon tietoa tulee lyhyessä ajassa.
Heidi: Välillä stressiä luovat päällekkäiset isommat kirjalliset tehtävät. Yritän tehdä kaiken ajallaan ja rytmittää tehtävien tekemistä, jotta mikään ei kasaantuisi. Välillä tuntuu raskaammalta, koska näin aikuisiällä on myös muuta elämää kuin opiskelu.
Koen, että opiskelu myös antaa paljon. On mukavaa saada palautetta, miten on edistynyt.
Millaisissa paikoissa olet ollut työelämäjaksoilla?
Emilia: Olen juuri valmistautumassa ensimmäiselle työelämäjaksolle. Se on koulujakso, missä tehdään koulunkäynninohjaajan työtä. Ensi syksynä on varhaiskasvatusjakso. Sen enempää en ole vielä sisäistänyt. Yksi peruna kerrallaan on hyvä mennä eteenpäin.
Heidi: Menen nyt helmikuussa ensimmäiselle työelämäjaksolle alakouluun. Luokassa, mihin menen, käytetään apuna tukiviittomia, selkokieltä ja kuvia. Osa lapsista puhuu, osa ei.
Mitä teet vapaa-ajalla näin korona-aikana?
Emilia: Ulkoilen luonnossa joko yksin, ystävän tai perheen kanssa. Marraskuisen polvileikkauksen takia en tällä hetkellä pysty kävelyjä enempää tekemään, mutta muu perhe nauttii luistelusta, hiihtämisestä ja laskettelemisesta. Meille on annettu niin ihana talvi tänä vuonna. Lasten ja perheen kanssa tulee vietettyä kaikki aika.
Heidi: Minulla on kaksi labradoria Suomen opaskoirakoululta: 1-vuotias opaspentu Ledi ja 2,5-vuotias Jopo. Niiden kanssa vietämme vapaa-aikaa muun muassa metsissä.
Vietän aikaa myös 12-vuotiaan poikani kanssa, jos minut huolitaan vielä kaveriporukan mukaan.
Mitä terveisiä haluaisit lähettää?
Emilia: Miehelleni iso kiitos, kun hän on jaksanut tukea ja tsempata minua. Sekä muutenkin kaikille läheisille, jotka tukevat minua.
Heidi: Haluan lähettää terveisiä KOKO20-ryhmällemme. Todella kova ikävä on lähiopetusta. Opettajillemme myös terveisiä.
Teksti: Tiina Hämäläinen