Kun astut seurakunnan tilaan, kaikki on siistiä ja valmistettu sinua varten. Koet olevasi tervetullut osallistumaan tilaisuuteen, ryhmään tai kirkkokahvitukseen. Oletko miettinyt sitä, miten ja kenen toimesta tuo kaikki on tapahtunut?
Lähdin selvittämään suntion työn taustoja sekä mitä hyötyä työssä jo toimivalle suntiolle voi olla koulutuksesta ja tutkinnosta.
Tutustuin kahden eri seurakunnan suntioihin. Loimaalla Pasi Nevalaisen ja Juho Konkan työkenttään kuuluvat Alastaron, Virttaan, Mellilän, Metsämaan, Loimaan kaupungin kirkot, siunauskappeli sekä Alastaron ja Kanta-Loimaan seurakuntatalot.
Raisiossa taas Satu Järvenpää-Sanvidotto ja Sanni Tarhonen työskentelevät Raision kirkossa. Siivoustyötä he tekevät Kokinvuoren seurakuntakodissa, Tasalassa vapaaehtoisten tilassa, Myllyssä seurakunnan toimipisteessä, sekä Friisilässä lasten ja nuorten iltapäivätoiminnan tiloissa.
Juho ja Sanni opiskelevat seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkintoa Linnasmäen opistolla, Pasi ja Satu toimivat työpaikkaohjaajina ja näyttöjen arvioijina. Molemmilla on pitkä työkokemus alalla.
Työn monipuolisuus tuo vaihtelua
– Työ on kivaa ja monipuolista. Välillä rasvataan lukkoja ja ovia, mietitään veden kulutusta, huolehditaan vessa toimimaan ja seuraavassa hetkessä ollaan tumma puku päällä tilaisuuksissa, kertoo Pasi.
– Saisinkohan päiväni kulumaan toimimalla vain yhdessä työpisteessä? miettii Juho. Hän on alanvaihtaja, kuten moni muukin suntioksi opiskellut on. Kaikenlaisesta työkokemuksesta on hyötyä monissa erilaisissa työtehtävissä ja eri toimintaympäristöissä.
Myös Satu näkee suntion työn hyvin mielenkiintoisena.
– Pitää olla moniosaaja, meillä on laaja työnkuva. Siihen kuuluu paljon siivousta, jonkin verran tarjoilua, perhejuhlien järjestelyjä sekä kirkossa toimitettavat tilaisuudet. On paljon viikonloppu- ja iltatöitä, mutta se mahdollistaa sitten taas arkivapaat.
– Työ on vaihtelevaa, se on tärkeintä, sanoo Sanni, joka on päätynyt suntio-opiskelijaksi esihenkilön ehdotuksesta. Sitä ennen hän työskenteli Raision hautausmaalla kolme kesää. Talvella hän toimi vahtimestarina ja sai vakituisen työn, johon hakee nyt koulutuksesta vielä pätevyyttä ja lisätietoa.
Häistä hautajaisiin
Kaikki suntiot puhuvat paljon tilaisuuksista ja niiden järjestelyistä. Silloin he voivat olla huolehtimassa kirkon ovien avaamisesta ja avustamassa pappia tai vastaanottamassa vihkiparia, huolehtimassa kastemaljaan vettä ja sopivat liinat pöydille tai opastamassa arkun kantajia siunaustilaisuudessa. Jumalanpalveluksissa suntio huolehtii turvallisuudesta, kynttilöistä, kukista, virsistä ja ehtoollisvälineistä.
– Parasta tässä työssä on asiakaspalvelu, se tuo paljon iloa ja sisältöä työhön, sanoo Satu ja vilkaisee vierellään nyökkäilevää Sannia. – Tuntuu hyvältä, kun voi auttaa toista ihmistä, hän jatkaa.
Suntio on ensimmäisenä vastaanottamassa tulijat ja viimeisenä hyvästelemässä ja sulkemassa ovet. Hän kohtaa ihmisiä surun ja ilon hetkinä, kuuntelee mitä asiakas miettii ja ottaa vastaan palautteen, joka koskee joko hänen omaa työtään tai seurakunnan toimintaa yleisesti. Suntiota voi lähestyä vaivattomasti, sillä hän on helposti tavoitettavissa. Suntio ei tee etätyötä.
Seurakuntataloissa kokoontuu monia erilaisia ryhmiä. On perhekerhoja, raamattupiirejä, sururyhmiä, tuolijumppaa, keskusteluryhmiä, lauluryhmiä tai vapaaehtoisia, jotka tulevat avustamaan vaikkapa jumalanpalveluksissa. Ennen kokoontumisia suntio on siivonnut tilan, järjestänyt tuolit, tarkistanut keittiötilat ja luonut talvella lumet tai hiekoittanut kulkuväylät.
Työt kasaantuvat vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Kevät, pääsiäinen ja joulu ovat kiireisintä aikaa, jolloin töiden organisoinnin, suunnittelun ja aikataulutuksen onnistuminen on erityisen tärkeää. Suntion työssä keskeisintä on joustavuus, mikä koskee myös omaa perhettä, sillä suntio on töissä usein silloin, kun muilla on vapaata. Kaikkeen pitää olla valmiina, sillä mitä tahansa voidaan kysyä. Mutta jokaiseen kysymykseen ei itsellä tarvitse olla vastausta, eteenpäin voi aina tarvittaessa ohjata.
Koulutuksen ja tutkinnon merkitys
Suntion ammattiin kouluttaudutaan suorittamalla seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon seurakuntapalvelun osaamisala. Valmistuneen tutkintonimike on suntio. Käytännön työssä eri seurakunnissa voidaan toimia vahtimestarin, erikoisammattimiehen, seurakuntamestarin tai suntion nimikkeellä.
– Koulutuksella on suuri merkitys ammatissa toimimiseen, vakuuttavat Juho ja Pasi. Samaa sanovat myös Satu ja Sanni.
– Opetuksessa on tullut paljon mielenkiintoista tietoa liittyen kirkkopyhiin, historiallisiin rakennuksiin, käytännön työtehtäviin ja symboleihin, Sanni pohtii.
– Koulutus tuo ajantasaista tietoa ja rekrytoinnissa suntiokoulutuksen käyneet ovat etusijalla, sanoo Pasi.
– Opiskelu oli paikallaan siinä vaiheessa työuraani, kun työkokemusta oli kertynyt jo joitakin vuosia. Koulutus täydensi omaa osaamista, toi erilaisia näkökulmia ja vertaisten kanssa keskusteluja, kertoo Satu.
– Suntion työ on myös yksinäistä, joten toisten ammattilaisten kanssa puhuminen on tärkeää, tähdentää Juho.
– Oman ryhmän merkitystä ei voi liikaa korostaa. Opetus on ollut erinomaista, myös opiston ulkopuolisia alan ammattilaisia on ollut kouluttajina, hän lisää.
Työpaikkaohjaajana toimiminen
Sekä Pasi että Satu ovat suorittaneet alan ammattitutkinnon vuosia sitten ja toimivat nyt suntioksi opiskelevien työpaikkaohjaajina ja näyttöjen arvioijina.
– Ohjaajana on helppo toimia, Pasi toteaa. – Mukavaa vuorovaikutusta. Opiskelijan halu oppia on tärkeää. On hienoa, kun voi jakaa omaa osaamista, kun on vastaanottavainen. Samalla saadaan paikalle ns. apukädet. Itse ohjaan näyttämällä mallia ja esimerkkejä. Käytän myös kuvia tosi paljon.
– Työpaikkaohjaajana on mukava toimia, ei se ole raskasta, sanoo Satu. – On mielekästä pohtia opiskelijan kanssa ammattitaitovaatimuksia ja niiden näyttämistä työssä.
Muuttuva seurakuntatyö
Työssä on myös kehitettävää. Suntioiden mielestä työntekijöillä voisi olla enemmän rohkeutta tuoda esiin omia kehittämisehdotuksia ja hyviä käytänteitä. Vapaaehtoistoiminta on tärkeä osa seurakunnan palvelua. Se antaa monille ihmisille mielekästä toimintaa ja sitä pitäisi kehittää edelleen. Vapaaehtoisista on pidettävä hyvää huolta.
Esimerkkinä uusista tuulista Juho mainitsee Loimumessun, mikä järjestetään joka toisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina illalla. Siellä lauletaan virsikirjan lisäksi punaisesta veisuukirjasta, säestäjinä toimivat kanttori ja vapaaehtoiset. Suntioiden toimesta messu heijastetaan suurelle kuvaruudulle, saarnan tilalla pidetään puhe.
Ensimmäiseen Loimumessuun osallistui 38 nuorta. Suntio huolehti tunnelmasta hieman erilaisella valaistuksella, pyhäkoululaisiakin oli mukana. Kaikki muutkin olivat tervetulleita, mutta nuoret olivat kohderyhmä. Ennen messua tarjottiin hernekeittoa.
– Seurakuntien yhdistyminen tuo aivan konkreettisia muutoksia suntioiden työhön. Ainakin maaseudulla suntiolla on oltava oma auto käytettävissä. Aikataulutukset ovat tiukkoja ja pitää kiirehtiä tilaisuudesta toiseen saman päivänä. Matkat ovat pitkiä, koordinaatio tuo haasteita, puhelee Juho.
Suntion työ on laajentunut vuosien myötä ja muutoksia tulee koko ajan. Myös täydennyskoulutus on tarpeen.
– Suntio tarvitsee tietoa eri toimipisteistä, erilaisten kirkkojen ja tilojen tuntemusta. Kirkoissa toimintatavat vaihtelevat, suntion täytyy jatkuvasti sopeutua uuteen. Digitalisaatio on tuonut omat järjestelmät, Pasi sanoo ja esittelee työpuhelimestaan eri mobiilisovelluksia, joita tarvitaan sähkön-, lämmityksen- sekä vedenkulutuksen seuraamiseen ja jopa kirkonkellojen soittoon. Jumalanpalvelukset suoratoistetaan ja varauskalenterit ovat tietokoneella, joten sen ääressä menee paljon aikaa.
Kestävä kehitys ja kirkon ympäristöohjelma tuovat muutoksia käytännön työtehtävien järjestämiseen, ohjeistukseen ja hankintojen tekemiseen.
Ammatin arvostus on kiinni siitä, miten hyvin työtä tunnetaan. Suntion toiminta on paljolti näkymätöntä työtä ennen ja jälkeen osallistujien saapumisen tai lähtemisen. Siksi seurakuntalaisilta tuleva kiitos lämmittää mieltä. Joku on joskus saanut kiitoskortin tekstillä: Ilman suntiota seurakunnassa ei tapahtuisi mitään. Kiitos!
Teksti: Marjaana Talonen
Kuvat: Marjaana Talonen ja Pasi Nevalainen
