Search

FAQ – Yleisiä kysymyksiä opistosta

Mitä tarkoittaa, että opisto on yksityinen oppilaitos? Voiko suoritettaviin opintoihin saada opintotukea tai muita yhteiskunnan tukia, vaikka oppilaitos on yksityinen?

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on kunnan tai valtion omistamia oppilaitoksia, kuntayhtymien omistamia oppilaitoksia ja paljon myös yksityisiä oppilaitoksia. Linnasmäen opiston kaikki koulutustoiminta on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa. Opiston koulutukset ja tutkinnot ovat siis samoja, mitä muissakin valtion rahoittamissa oppilaitoksissa järjestetään. Opiston koulutuksiin voi saada opintotukea tai muita yhteiskunnan tukia samalla tavalla kuin muidenkin oppilaitosten koulutuksiin. Tarkemmat tiedot löytyvät kunkin koulutuksen yhteydestä.

Asuntolassa asuminen on sidoksissa opistolla opiskeluun ja asuntolaan ei tehdä vuokrasopimusta. Asuminen asuntolassa on pääosin mahdollista vain koulupäivinä (ma-pe). Suurin osa asuntolan huoneista on kahden hengen huoneita. Asuntolassa asumiseen liittyy myös velvollisuus osallistua oman huoneen ja yhteisten tilojen siivoukseen. Asuntola on kuitenkin hieno ja yhteisöllinen tapa viettää opiskeluaikaa. Asuntolassa asuminen on ilmaista joissakin koulutuksissa. Muille asuntola on selvästi edullisempi tapa majoittua kuin vuokra-asuminen. Tarkemmat tiedot löytyvät kunkin koulutuksen yhteydestä.

Opistolla on 88 asuntolapaikkaa, jotka myönnetään hakemusten perusteella. Etusijalla ovat kauempaa Turusta tulevat opiskelijat.

Koska asuntolaan ei tehdä vuokrasopimuksia, asuntolaan ei ole mahdollista ottaa asumaan lapsia, puolisoita tai lemmikkejä.

Kaikki opetus järjestetään pääsääntöisesti opistolla.

Eri koulutusten kurssit järjestetään usein aikataulullisesti päällekkäin, jolloin omaan koulutukseen kuulumattomien kurssien suorittaminen ei onnistu. Lisäksi kurssit ovat usein myös täynnä sen koulutuksen opiskelijoista, joille kurssi ensisijaisesti kuuluu. Toiveita kannattaa kuitenkin esittää hoks/hops-keskusteluissa, jotka käydään opintojen alussa. Opiston avoimille lyhytkursseille opiskelijat saavat osallistua ilmaiseksi.

Turvapaikanhakijat saavat hakea opiston maahanmuuttajakoulutuksiin. Koulutuksissa on kuitenkin varattu tietty paikkamäärä oleskeluluvan saaneille maahanmuuttajille.