Joskus elämä kuljettaa niin, että peruskoulu jää kesken. Silloin voi auttaa Vamos Vipunen, missä kaikki räätälöidään opiskelijan mukaan. Vipusen opiskelijat ovat Linnasmäen opiston väkeä, vaikka opiskelevatkin Turun keskustassa.
Multavierunkadulla Turun keskustassa on todella liukasta. Kalseanruskea liikekiinteistö ei varsinaisesti kutsu sisään.
”Varo liukkaita ja rikkinäisiä portaita”, sanoo plakaatti oven edessä.
Olen menossa selvittämään, mikä on Vamos Vipunen. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että junttina mietin alun perin, onkohan se joku espanjalaistaustainen henkilö.
No ei ole. Fyysisesti Vamos Vipunen on kodikkaan värikäs tila Multavierunkatu 4:n toisessa kerroksessa. Isossa aulassa on nojatuoleja. Kahvi tuoksuu, ja teetäkin saa. Siellä täällä on kannustavia lappuja, kuten ”Yritit parhaasi, se riittää”.
Aulasta lähtee ovia huoneisiin, joilla kaikilla on nimi: Vaahteramäki, Huvikumpu, Melukylä, Narnia, Kissankulma, Puolen Hehtaarin keittiö.
”Onhan täällä kodikasta, mutta kuvissa näyttää aina kauheelta sotkulta”, sanoo Marjukka Vilhonen.
Väitän, että tätä ei moni tiedä: Marjukka on Linnasmäen opiston opettaja, ja täällä kodikkuudessa opiskelee Linnasmäen opiston opiskelijoita.
Vipusella Wilma ei hehku punaisena
Toiminta nimeltä Vamos Vipunen pyörähti käyntiin elokuussa 2021. Sen kohderyhmänä ovat 17–29-vuotiaat suomenkieliset nuoret, joiden peruskoulu on syystä tai toisesta jäänyt kesken. Taustalla on moninaisia ongelmia: psyykkisiä, lääketieteellisiä tai taloudellisia.
”Monelta on jäänyt peruskoulua jopa vuosia väliin”, tarkentaa Marjukka, joka toimii Vipusessa erityisopettajana.
Alkuperäinen kohderyhmä oli nuoret, joiden peruskouluopinnoista on jo muutama vuosi taukoa. Heitäkin on edelleen, mutta nyt 17-vuotiaita on paljon, koska oppivelvollisuus piteni 18 vuoteen. Viime syksynä Vipusella aloitti 15 suoraan peruskoulusta tullutta nuorta.
“Eli tarvetta on”, sanoo Marjukka.
Näille nuorille oppilaitosympäristö ei ole oikea paikka. Vamos Vipunen on erilainen: Ainoa aikataulu on, että opetusta on tarjolla maanantaista torstaihin kello 10–15. Tämä ei tarkoita, että opiskelijat kävisivät Vipusella neljänä päivänä viikossa viisi tuntia päivässä. He tulevat täysin vapaasti, silloin kun pystyvät. Esimerkiksi perjantain bussilakko voi näkyä siten, ettei opiskelemaan pysty tulemaan koko viikkona.
“Meillä ei Wilma hehku punaisena. Kun ovikello soi, ikinä ei tiedä, kuka tulee. Joskus joku tulee vuoden tauon jälkeen. Olemme iloisia jokaisesta sisääntulijasta”, kertoo Marjukka.
Yhteistä opetusta ei ole, vaan jokainen opiskelee omia puuttuvia kurssejaan. Luokkatilakin on järjestelty niin, että jokaiselle on oma soppi, joiden välillä Marjukka kiertelee. Opiskelija tekee itselleen yhdessä opettajan ja valmentajan kanssa tavoitteen: tulenko kerran viikossa vai neljä kertaa, opiskelenko tunnin vai kaksi kerralla.
Opiskelija myös päättää, missä järjestyksessä puuttuvat aineet opiskelee. Monelta puuttuu matematiikan, fysiikan, kemian tai ruotsin kurssi. Taito- ja taideaineet taas eivät ole pakollisia aikuisten perusopetuksessa. Kaikki räätälöidään täysin opiskelijan mukaan. Mitään turhaa ei tarvitse opiskella.
Jotkut tulevat Vipuselle keskiarvolla 9 tai 10; elämässä on vain ollut liikaa kaikkea.
Maanantait ovat hiljaisia; viikonlopun jälkeen voi olla haastavaa lähteä liikkeelle. Nyt aamupäivällä opiskelijoita on kaksi. Roosa on tullut kaverinsa kanssa opiskelemaan englantia. Kaveri tuli seuraksi. Minka taas on tullut asumistukiohjaajansa kanssa. Hän opiskelee terveystiedon kurssia. Nuorimies mustassa pipossaan on tullut tutustumaan. Hänellä on aika valmentajalle.
Roosa tuli Kiinamyllyn sairaalakoulusta
Kukaan paikalla olevista nuorista ei halua haastatteluun, mutta Roosa kirjoittaa meille ajatuksiaan Vipusesta:
“Aloitin opintoni Vamoksella tammikuussa 2023 täytettyäni 18 vuotta. Tulin Kiinamyllyn sairaalakoulusta ja olin tuolloin hyvin sosiaalisesti ahdistunut sekä aloittanut transsukupuolisuusprosessin puolta vuotta aiemmin.
Sain todella ymmärtäväisen sekä lämpimän vastaanoton Vamoksen henkilökunnalta ja kävin heti alusta alkaen yksilövalmennuskäynneillä Venlan kanssa. Olen kokenut yksilövalmennuksen äärimmäisen hyödylliseksi. Alusta asti olen tuntenut, että täällä minua halutaan kuulla, ymmärtää ja auttaa.
Olemme käsitelleet mm. Kela-asioita, sosiaalisuutta, opintoja, transprosessia, autismiani ja tunne-elämää. Välillä keskustelumme ovat todella syvällisiä, ja koen Venlan paitsi valmentajaksi myös ystäväksi.
Opintojani on helppo seurata, ja päivittelemme aina välillä jäljellä olevaa määrää Marjukan kanssa. Olen nauttinut siitä, että minulla on päätösvalta opintojeni kulusta ja tavoista, joilla opiskelen.
Nämä asiat ovat auttaneet minua itsenäistymisessäni sekä voimavarojeni hallitsemisessa. Ainut haaste, joka vaikuttaa arkeeni, on vuorokausirytmin ylläpitäminen, jos minun rutiinit katkeavat jotenkin.
Vamos on myös ihana, viihtyisä ja ennen kaikkea rauhallinen ympäristö, jossa on helppoa keskittyä opintoihin. Olen myös kutsunut kumppanini opiskelemaan kanssani muutamia kertoja.
Vamos järjestää myös mielekästä aktiviteettia koulun ulkopuolella, jossa on helppoa olla muiden nuorten kanssa ja tutustua. Olen itse osallistunut Vamoksen kirpputoritapahtumaan, kesäryhmään, kuvisryhmään, Vamoksen vuosipäiviin ja kun vamoslaiset osallistui Turku Prideen!”
Valmentaja tutuksi ennen oppikirjoja
Niin sanottu valmennus on tärkeä osa toimintaa. Vipusessa on kaksi valmentajaa: sosionomi Venla Heikkilä on ollut mukana alusta asti, ja yhteisöpedagogi Riikka Mäkelä tuli tiimiin viime syksynä.
Riikka ja Venla antavat sekä yksilö- että ryhmävalmennusta. Valmennusta annetaan ihan kaikille kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa.
“Jostain se johtuu, että peruskoulu on jäänyt kesken”, Riikka sanoo.
“Meillä on kohtaamisia, mitä ei isoissa kouluissa ole. Annamme konkreettista tukea kaikkein heikoimmassa asemassa oleville nuorille. Autamme esimerkiksi Kela-asioissa, kesätöiden hakemisessa ja jatko-opintojen suunnittelussa.”
Tullessaan Vipuselle opiskelija tapaa valmentajan ihan ensimmäisenä, usein jo vanhassa oppilaitoksessaan.
“On tärkeä saada yksi ihminen mahdollisimman tutuksi ennen oppikirjoja”, selittää Marjukka.
Tiistai-iltapäivisin valmentajat ja opiskelijat kokoontuvat ryhmänä puhumaan hyvinvoinnista, elämänhallinnasta, jatkosuunnitelmista, uutisista, unelmista. Joskus ryhmä lähtee vierailulle, tai Vipuselle tulee vieraita. Usein Puolen Hehtaarin keittiössä tehdään ruokaa, ollaan vaan ja hengaillaan.
“Hengailu on osoittautunut melkeinpä tärkeimmäksi”, sanovat valmentajat.
Tehtävät tehdään itse
Marjukka Vilhonen on siis Linnasmäen opiston opettaja ja opiskelijat opiston opiskelijoita, vaikka eivät ole välttämättä opistoa koskaan nähneetkään. Linnasmäen opisto maksaa Marjukan palkan lisäksi opiskeluvälineet ja -materiaalit.
Vamoksen taustaorganisaatio on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, ja kaikki Vamoksen toiminta perustuu syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen. Venla ja Riikka ovat Diakonissalaitoksen palkkaamia.
Vipusen listoilla on tällä hetkellä noin viisikymmentä opiskelijaa. Heistä kaksikymmentä käy viikoittain.
“Kahden vuoden aikana kymmenen on saanut peruskoulun päätökseen. Monella kestää yli vuoden, ja kaikki eivät saa lopultakaan opintoja tehtyä. Me ei kuitenkaan hylätä opiskelijaa; valmentajat kyselevät perään ja ottavat yhteyttä opiskelijan verkostoihin”, Marjukka kertoo.
Opinnot voi aloittaa milloin vain, ja nuori saa myös opiskella Vipusella niin kauan kuin haluaa.
“Myös iltalukiossa voi suorittaa puuttuvia peruskoulun kursseja, mutta jonkin tietyn kurssin voi suorittaa esimerkiksi vain tammikuussa. Meidän opiskelijoille tällainen aikataulu ei toimi; kurssit ovat jääneet helposti kesken.”
Miten Vamos Vipusen opiskelijaksi sitten pääsee?
“Suoraan yhteyttä meihin vaan. Usein yhteyttä ottavat opot tai tukihenkilöt asumisyksiköistä, nuorisokodeista ja tuetun asumisen palveluista. Joskus huoltajat lähestyvät ja joskus nuoret itsekin. Meidät tunnetaan jo aika laajasti; ei ole tarvetta mainostaa missään.”
Vipusella ei ole kotipaikkarajoitetta. Käytännössä opiskelijat ovat kuitenkin Turun seudulta.
Ketään ei voi määrätä Vipuselle.
“Me ollaan opiskelijalle se viimeinen oljenkorsi. Joustavampaa paikkaa ei enää löydä. Motivaatio pitää kuitenkin olla nuorella itsellään, tehtävät tehdään itse. Peruskoulussa voi käydä oppitunneilla nukkumassa, mutta täällä ei etene, jos ei tee”, kertoo Marjukka.
Hiljaista kuin huopatossutehtaalla
Mitä Marjukka, Riikka ja Venla saavat työstään itselleen?
“Tässä työssä näkee, mitä aika tekee. Tulee tuloksia, kun ei ole aikarajoja, vaikka välillä tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä”, sanoo Marjukka.
“Nuoret ovat välittäviä ja aitoja. He eivät esitä mitään. Parasta kun näkee edistymisen vaikka kahden vuoden jälkeen”, selittää Riikka.
“Pääsee tutustumaan mahtaviin nuoriin ja kuulee heidän tarinoitaan. Voi olla tukena erilaisissa elämäntilanteissa”, pohtii Venla.
Vamoksen tiloissa on ihanan hiljaista, vaikka väkeä on ja uusiakin tulee. Kukaan ei raivoa vaikeiden tehtävien parissa.
“Täällä on aina hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Meillä haasteet ovat sisällä päin”, kuvaa Marjukka ja lähtee kurkkaamaan, miten opiskelut sujuvat.
Aulan radiossa soi Matti ja Teppo: “Mutta kuka voisi meitä estää, kun mä lennän sinun kanssasi aurinkoon. Lennän aurinkoon, lennän aurinkoon…”
Teksti: Tiina Hämäläinen
Kuvat: Tiina Hämäläinen ja Vipusen opiskelija
