Search

TUVAlta eväitä tulevaisuuteen

Koulutus alkaa 11.8.2025 ja kestää noin 38 viikkoa.

Opiskelu

TUVA eli tutkintokoulutukseen valmentava koulutus on hyvä vaihtoehto sinulle, jolla ei ole vielä opiskelupaikkaa ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa tai opintosi ovat keskeytyneet. TUVAlla saat lisää aktiivista miettimis- ja valmistautumisaikaa.

Koulutuksen aikana saat valmiuksia ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen. TUVA-koulutuksessa sinulla on mahdollisuus kohentaa taitojasi perusopetuksen oppiaineissa ja korottaa perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja.

Lisäksi parannat oppimaan oppimisen taitojasi, jotta selviät paremmin toisen asteen koulutuksessa. Saat uusia näkökulmia oppimiseen erilaisten työvälineiden ja digitaalisuuden avulla. Koulussa jaksamista kehitetään erilaisin aktiviteetein. Opiskelua innostetaan pelillisyydellä ja monipuolisilla oppimisympäristöillä. Arvosanojen lisäksi saat aktiivisuudestasi kerättyä osaamismerkkejä, joita voit hyödyntää esimerkiksi työnhaussa.

Samalla pohdit omia tavoitteitasi ja laadit suunnitelman niiden toteuttamiseksi. Tähän saat ohjausta sekä ryhmässä että henkilökohtaisesti.

Voit suorittaa myös esimerkiksi hygieniapassin, työturvallisuuskortin tai ensiapuopintoja sekä ammatillisen koulutuksen kurssin työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen.

Opiston TUVA jatkaa kymppiluokan perinteitä ja panostaa erityisesti lukuaineiden korottamiseen.

Pääsyvaatimukset ja haku

Koulutukseen haetaan yhteishaussa 18.2.-18.3.2025.

Sinulla tulee olla perusopetuksen päättötodistus. Maahanmuuttajataustaiset voivat hakea myös kotimaansa päättötodistuksella, jos suomen kielen taito on vähintään tasolla B1. Mikäli äidinkielesi ei ole suomi ja sinulla ei ole tai et ole saamassa keväällä 2025 suomalaista peruskoulun päättötodistusta, sinun tulee osallistua kielitestiin. Kielitestiin tulee erillinen kutsu.

Mikäli kielitaitotasosi on alle B1, voit hakea suomen kielen opistovuosi -koulutukseen.

Koulutus ei sovi sinulle, jos sinulla on vaativan erityisen tuen päätös perusopetuksessa tai jos päättötodistuksessasi on äidinkieli tai suomi toisena kielenä yksilöllistetty oppimäärä.

Opiskelijat valitaan koulutukseen haastattelun perusteella. Haastattelukutsu lähetetään hakijalle maaliskuun 2025 lopulla sähköpostitse lähetettävällä kirjeellä. Sähköposti lähetetään hakijan yhteishaun hakulomakkeella ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

Maksut

Opetus, oppikirjat ja lounas koulupäivinä (ma-pe) ovat maksuttomia.

Voit anoa asumisoikeutta opiston asuntolassa. Asumisoikeus yhden hengen huoneissa (lisämaksu) myönnetään vain täysi-ikäisille opiskelijoille. Asumisoikeuden saaneilla myös asuminen, aamupala ja päivällinen koulupäivinä ovat maksuttomia.


Opiskelijoiden kokemuksia:

”Hyvät opettajat.”

”Olen pystynyt nostamaan arvosanoja ja olen jutellut myös opettajien kanssa.”

”Numeroiden nousu.”

Voit lähettää tietoturvallisesti esimerkiksi henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja ja viestejä turvasähköpostilla. Tästä voit lukea ohjeet turvasähköpostin lähettämiseen.

Lisää artikkeleita