Erasmus+-rahoitus mahdollistaa myös henkilökunnan kansainväliset vaihdot. Henkilökunta voi osallistua ”job shadowing”-jaksolle, jossa tutustutaan toisen maan työympäristöön tai he voivat mennä erilaisille kansainvälisille Erasmus-kursseille, joissa kehitetään omaa ammattitaitoa. Opiskelijan tukihenkilönä toimiminen on myös mahdollista.
Opistolla on monia yhteistyökumppaneita ympäri Eurooppaa. Sähköpostit ja Teams-palaverit pitävät hyvin yllä yhteistyötä, mutta lähivierailujen merkitys on suuri yhteistyön sujuvuuden ja jatkuvuuden takaamiseksi. Nyt pääset mukaani junan matkassa kohti Saksan Erasmus-jaksoa.
Rakastan junia, juna-asemia ja lähdön ja saapumisen tuntua. Minulla oli sopivasti vapaaviikko ennen työviikkoa Saksassa, joten innostuin mahdollisuudesta mennä kv-jaksolle junalla. Erasmus+-ohjelmassa halutaan tukea vihreää matkustamista. Normaalin kahden matkustuspäivän sijaan on mahdollista saada maksimissaan kuusi matkustuspäivää. Tuki vihreään matkustamiseen on myös hieman isompi kuin normaali matkatuki.
Katselin junalippujen hintoja ja tulin siihen tulokseen, että järkevintä on ostaa Interrail-lippu. Viimeksi ostin Interrail-lipun 20-vuotiaana opiskelijana, joten tunsin itseni nuoreksi ostettuani lipun. Interrail-lippuja löytyy nykyään moneen lähtöön. Ostin sellaisen lipun, joka on seitsemän päivää voimassa kuukauden aikana.
Astuin illalla laivaan kohti Tukholmaa. Viikolla laivat ovat edullisia: koko matka hytteineen oli vain 40 euroa. Ainoa haaste yössä oli patjan kovuus ja sen vuoksi vain muutama nukuttu tunti; mikä prinsessa minusta on tullutkaan.
Tukholman satamasta pääsi hyvin laivabussilla päärautatieasemalle, josta lähti juna kohti Kööpenhaminaa. Matka-aika on vähän yli viisi tuntia. Tässä junassa oli pakollinen istumapaikan varaus: interrail-lippulainen pystyy myös hyvin varaamaan paikan nettisivustolla noin viiden euron hintaan. Muissa käyttämissäni junissa ei ollut pakollista istumapaikan varausta. Pidemmille matkoille varasin istumapaikan oman mukavuuteni vuoksi. Kummallisinta matkalla oli, että junan netti toimi koko ajan moitteettomasti: pitäisiköhän VR:än ottaa tästä oppia? En raaskinut laittaa kuulokkeita matkalla korvilleni, sillä halusin olla ruotsin kielen kylvyssä ja stalkata muita matkustajia.
Juna oli Köpiksessä jo yhden jälkeen. Tykkään lähteä aikaisilla junilla, jotta määränpäässä on aikaa ihmetellä. Majoitukseni oli lähellä rautatieasemaan isossa hostellissa, jossa oli viisi eri ravintolaa, joogastudio ja pelikenttä hostellin keskellä (Nexthostel Copenhagen). Sain yhden hengen huoneen kohtuulliseen hintaan, 60 euroa. Oikeasti huone oli neljän hengen huone, missä sain valita itselleni sopivan sängyn. Sängyt olivat kuin pieniä kapseleita, kuin avaruusmatkalla.
Yksi opettajamme oli juuri samaan aikaan Erasmus-vaihdossa Köpiksessä. Kävelimme illalla keskustassa joulumarkkinoita katsellen. Ruoka ei ole omasta mielestäni Tanskan vahvuus – tai ehkä ne kuuluisat leivät smörrebrödit. Kauan etsimme sopivaa ravintolaa ja sitten astui esiin laktoosi-ongelma, jonka olin jo unohtanut Suomessa, kun melkein kaikki ruoka on nykyään laktoositonta. Oikein mikään ruoka ei ollut mahdollista valmistaa ravintolan mukaan laktoosittomana; olin selvästi tarjoilijan katseiden mukaan vain hankala asiakas. Laktoositonta ruokaa on Keski-Euroopassa tosi vaikea löytää. Ja voi joskus olla, että laktoosi yllättää ja vessa kutsuu; esimerkiksi virvoitusjuomissa ja makkaroissa laktoosi antaa mukava lisämausteen.
Aamulla jatkoin junalla kohti Hampuria. Saksan julkisessa liikenteessä on vielä maskipakko. Huvittavinta oli, että olimme ensin samojen ihmisten kanssa kaksi tuntia ilman maskeja ja rajan jälkeen laitoimme maskit kasvoillemme. Selvästikin monen ihmisen mielestä tuo maskipakko on jo turha, sillä monet pitivät maskia vain suun päällä. Deutsche Bahnilla on poikkeus, että juna on ajoissa. Sähköisissäkin aikatauluissa näkyy kaksi saraketta: aikataulun mukainen aika ja todellinen junan saapumisaika. Olin laskenut päivämatkat noin 4 – 6 tunnin mittaiseksi. Tämän ikäinen ei jaksa istua paikallaan sen pidempää. Vietin vielä yhden yön Hampurin eteläpuolella sijaitsevassa Göttningenissä, joka on tunnettu opiskelijakaupunkina. Siellä on 40 Nobel-voittajaa opiskellut tai ollut työssä.
Hitaasti sytkyttäen raiteita pitkin eteneminen on minun juttu. Junamatka ei ole vain siirtyminen paikasta toiseen vaan myös yksi tärkeä osa matkaa: ihmisten stalkkailua, pipon neulomista, äänikirjan kuuntelemista ja eväiden syöntiä. Keskustelin erilaisten ihmisten kanssa elämästämme, Lapin ensilumesta ja Ukrainan sodasta.
Saksassa Duisburgin asemalla odotti yhteistyökumppanimme. Suomesta asiantuntijavaihtoon tuli samanaikaisesti myös yksi Jyväskylän kristillisen opiston opettaja, Anna-Liisa. Yhteistyökumppanimme oppilaitos sijaitsee Moersissa, joka on keskellä Ruhrin teollisuusaluetta. Ruhrin alueella on pakkautuneena noin 10 miljoonaa ihmistä pieneen tilaan ja saimmekin asemalta tullessa tutustua saksalaiseen ruuhkaan.
Saksalaista tehokkuutta – sellainen oli ohjelmamme Moersissa. Päivät alkoivat klo 6 aamupalalla ja päättyivät iltaunien aikaan. Väsynyt olin ja samalla olin iloinen, että yhteistyökumppanimme oli suunnitellut meille meille monipuolisen ohjelman, jossa vierailimme heidän oppilaitoksessaan, useammissa päiväkodeissa, opettajien kotona ja ehdimme suunnitella myös tulevia projekteja.
Saksan yhteistyöoppilaitoksessa on monipuolista koulutusta. Ammatillista koulutusta on lastenohjaaja, manikyyri ja keittiötyöntekijä. Samassa oppilaitoksessa on mahdollista opiskella myös korkea-asteen lastentarhanopettajan ja sosiaalipedagogin – koulutus. Osa opiskelijoista suorittaa ns. lukiolinjaa, jonka tavoitteena on ylioppilaskokeet ja sitä kautta yliopisto-opinnot. Oppilaitoksessa on myös kansainvälisiä linjoja; hieno neutraali nimitys maahanmuuttajien saksan kielen opetukselle. Koulusta löytyy myös koulupudokkaille ns. kymppiluokka. Oppilaitoksen sivustoon voi tutustua: https://hgb-moers.de/
Pääsimme vierailemaan eri koulutuslinjoilla. Osa opiskelijoista puhui hyvin englantia, mutta osa joko jännitti puhumista tai osannut ollenkaan. Saksassa tv-ohjelmat ovat dupattuja, joten he eivät saa yhtä luonnollisesti englannin kielikylpyä kuin Suomessa. Oli mielenkiintoista jutella eri opiskelijoiden ja opettajien kanssa ja luulen, että saimme Anna-Liisan kanssa innostettua monta opiskelijaa ja opettajaa vierailemaan Suomeen. Välillä olin kyllä niin väsynyt kolmen kielen sekamelskaan: saksa, englanti ja suomi.
Oli myös hauska huomata, miten opettaminen eri maissa on loppujen lopuksi aika samanlaista. Kaikki perustuu vuorovaikutukseen ja toisen huomioimiseen. Suurin ero oli, että Saksassa opettajana olisin Frau Heikkilä. Tosin luokissa vieraillessani esittelin aina itseni Niinaksi, Frau Niina.
Vierailimme kolmessa eri päiväkodissa. Lapset saivat päättää eri asioita päiväkodin arjessa, kuten mitä ruokia syödään, miten leikkihuone kalustetaan tai millainen on vaikkapa Halloween-juhla. Päiväkodissa ulkoillaan joka säässä. Lapsilla oli hyvät varusteet ulkoiluun: kumisaappaat, sadetakki ja kurahousut. Päiväkodissa tarjotaan terveellinen aamupala, lounas ja välipala. Aamupalalla leikkeleet, vihannekset ja leivät oli aseteltu pöydän keskelle buffet-pöydän tavoin. Lapset saivat itsenäisesti tehdä näistä aineksista oman aamupalan. Päiväkodin kuukausimaksu lasketaan vanhempien tulojen mukaan.
Oma saksan kielen taitoni on alkeistasolla. Lasten kanssa jutteleminen onnistui silti hyvin. Juttelimme Suomessa asuvasta joulupukista, lumesta, lasten leikeistä ja mistä lapset tykkäävät. Mietinkin, että olisi hyvä, että opiskelija osaisi aina jonkin verran maan kieltä, jotta voi jutella lasten kanssa. Toki ihan sanattomalla viestinnällä pärjää oikealla asenteella hyvin vieraskielisessä ympäristössä.
Saksalaiset talot mietityttivät. Ne ovat muovipusseja; ei ole edes pieniä tuuletusaukkoja. Vain ikkunat avaamalla saa kunnon ilmanvaihdon. Ikkunat olivatkin lähes koko ajan auki. Yhdessä päiväkodissa oli esimerkiksi hiilidioksidimittari – punaisen valon palaessa piti avata ikkunat.
Saksan hautaustoimistojen liitto – aivan totta – käväisin myös siellä. Kv-koordinaattorin työ on monipuolista ja sen vuoksi sitä rakastan. Turun kristillisellä opistolla koulutetaan myös seurakunta- ja hautauspalvelualalle suuntaavia työntekijöitä. Yksi hautaustoimistotyöntekijäksi opiskeleva tutustui Erasmus-jaksollaan saksalaisiin hautaustoimistoihin ja hautauskulttuuriin. Jakso alkoi näyttävästi opastetulla kiertoajelulla ruumisautolla Berliinissä.
Olen taas tämän vaihdon jälkeen monta kokemusta rikkaampi. Sain paljon uusia ideoita ja pohdittavia asioita. Yhteistyökumppanien tapaaminen kasvokkain oli tärkeää. Niinpä loppuun minun perinteiset sanat: Menkää opiskelijat ja henkilökunta Erasmus-vaihtoon! Ainutkertainen mahdollisuus oppia toisen maan kulttuurista ja kielestä ja ehkäpä myös löytää uusia puolia itsestä.
Teksti ja kuvat: Niina Heikkilä, kv-koordinaattori
