Linnasmäen opistolla järjestettiin lauantaina 20. syyskuuta 2025 juhlavuoden seminaari ”Sata vuotta sivistystä”. Juhlapuheessaan ”Sivistyksen ja demokratian liitto” akatemiantutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta määritteli nykyiseksi sivistystehtäväksi globaalisivistyksen, johon kuuluu ekonominen, ekologinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys ja kehitys. Miettisen mukaan sivistyksessä ei ole selkeää päämäärää, vaan sivistys on omien rajojen löytämistä ja oman rajallisuuden ymmärtämistä.
Miettinen pohti sivistyksen ja demokratian liittoa osin viime vuonna ilmestyneen teoksensa Demokratian aika pohjalta. Siinä hän pohdiskelee, onko demokratia mahdollista ymmärtää kokemuksena, onko se pysyvyyttä vai muutosta, kompromisseja vai erimielisyyttä ja ponnistaako se yksilöstä vai yhteisöstä.
Demokratian lupaus ihmisille on avoin tulevaisuus: maailmaa voi muuttaa. Romantiikan ihanteisiin kuuluu sivistyksen (Bildung) käsite, ja sen taustalla on osin renessanssin ihmiskäsitys: ihmisen luonto ei ole ennalta annettu.
Miettisen mukaan pohjoismaissa sivistyskäsitteellä on ollut erityinen rooli, folk-bildung. Se on vähemmän elitistinen kuin Keski-Euroopassa, koska se on ollut kiinni paikallisyhteisöissä ja paikallisissa instituutioissa, kuten työväen sivistysliikkeissä ja kirjastoissa. Siksi pohjoismaissa vallitsee aivan erityinen sivistyksen ja demokratian liitto.
Maailma ei kuitenkaan ole valmis, ja demokratialla on tällä haavaa haastajia. On populistista nostalgiaa, jossa politiikka on yritystä palauttaa menneisyys – tätä edustavat esim. Trump, Brexit ja Orbán – ja autoritaarisia uhrikertomuksia, joissa menetyksen ja nöyryytyksen narratiivi legitimoi kontrollin. Tätä edustaa esim. Venäjän propagandassa ”lännen masinoimat” katastrofit ja Kiinassa 1800-luvun ”nöyryytys”.
Miettisen juhlapuhetta seurasi paneelikeskustelu ”Sivistyspedagogiikka tänään 100-vuotiaassa Linnasmäen opistossa, jonka juonsi toimittaja Emilia Karhu. Panelisteina olivat opiston opettajat Outi Lehtinen, Eva Lähteenmäki, Kirsi Nieminen ja Aino Tiitta.
Lähteenmäen mukaan sivistys on tietoa, taitoa käyttää tietoa ja tahtoa tietää ja käyttää tietoa oikein. Häntä huolestutti sydämen sivistyksen katoaminen, kun yhteiskunnallisessa keskustelussa talous jyrää välittämisen.
Aino Tiitta totesi, että rohkaisu ja lempeys on tärkeää, koska on paljon nuoria, jotka pelkäävät koulua ja yhteiskuntaa. Nieminen kertoi, että hänen opiskelijoillaan on kyllä paljon tietopohjaa, mutta itsevarmuutta saattaa puuttua.
Lehtinen totesi, että nimenmuutoksesta huolimatta kristillisyys näkyy kohtaamisen kulttuurissa, armollisuudessa ja läsnäolossa – ihminen ensin! Opisto on kuin pieni kylä, kaikki kuuluvat yhteisöön, koko kylä kasvattaa. Nieminen jatkoi, että välittäminen, yhteisöllisyys, avoimuus, avarakatseisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat opiston arkea, eivät vain juhlapuheitten korusanoja.
Päätössanoissaan pedagoginen rehtori Juha Kaivola totesi, että toimintaympäristö on muuttunut, mutta vapaa sivistystyö jatkaa historiallista muistia. Opiston juuret ovat kristillisessä kansanliikkeessä. Välittäminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja sivistys kumpuavat meillä kristillisestä humanismista. Asetumme vihapuhetta vastaan ja heikomman puolelle. Meillä on tehtävä tässä maassa ja maailmassa: puhua sivistyksen puolesta.
Seminaarin aikana oli mahdollisuus tutustua myös Linnasmäen gallerian taidenäyttelyyn Vaiennettujen huuto. Kuvataiteilija Arezoo Shirdelin rohkeat maalaukset puhuvat suoraan ja koskettavasti naisiin kohdistuvasta väkivallasta.
Puheiden lomassa kuultiin myös viehkoa musiikkia. Sellisti Salli Siltanen soitti Saint-Saensia ja Bachia, Miia Freire (laulu), Jose Robelo (kitara) ja Aleksi Hartelin (piano) esittivät mm. kappaleet ”Päivänsäde ja menninkäinen” ja ”Toiset meistä”.
Teksti ja kuvat: Mika Lamminpää
