Search

Opitaan ilolla! – Perustaitoja aikuisille kansanopistoissa 

Linnasmäen opisto on saanut ESR+-rahoituksen kolmivuotiselle hankkeelle Opitaan ilolla! – Perustaitoja aikuisille kansanopistoissa. Hankkeen koordinaattorina toimii Kalajoen Kristillinen Opisto. Linnasmäen opiston hankkeen tavoitteena on parantaa maahan muuttaneiden naisten jatko-opinto- ja työllistymisvalmiuksia kehittämällä ja pilotoimalla kansanopistoihin sopivia perustaitojen koulutuksia, joissa voi suorittaa kansallisia perustaitojen osaamismerkkejä.

Hankkeessa toteutetaan perustaitokoulutusta Yhteisöpiste Mustikassa, Turun Halisissa. Koulutus järjestetään yhteistyössä yhteisöpistettä ylläpitävän Sateenkaari Koto ry:n kanssa. Suomen kielen kielikoulutus maahanmuuttajanaisille – Linnasmäen opisto

Ensimmäinen hankekoulutus on alkanut maaliskuussa 2025 ja kestää yhden vuoden. Koulutuksen voi myös aloittaa joustavasti vuoden aikana, mikäli ryhmässä on tilaa. Koulutus painottuu suomen kielen puhe- ja tekstitaitoihin, mutta sisältää paljon myös oppimaan oppimista, kestävyystaitoja, digitaitoja, numero- ja taloustaitoja sekä vuorovaikutus- ja työhyvinvointitaitoja. Koulutuksessa on lähiopetusta kaksi päivää viikossa, viisi tuntia päivässä. Koulutus on osallistujille maksutonta.

Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä työllisyysalueiden, hyvinvointialueiden, kotoutumisviranomaisten, yritysten ja järjestöjen kanssa. Verkostoyhteistyön avulla pyritään löytämään uusia mahdollisuuksia asiakasohjaukseen ja parantamaan koulutusten vaikuttavuutta.

Hanke toteutetaan ryhmähankkeena, jossa ovat mukana Kalajoen Kristillinen Opisto, Haapaveden Opisto ja Etelä-Pohjanmaan Opisto.

Tutustu perustaitojen osaamismerkkeihin Opetushallituksen ePerusteet -palvelussa.

Lisätietoja:
• Yhteyshenkilö: Juha Kaivola
• Sähköposti: juha.kaivola@linnas.fi
• Puhelinnumero: 0400 479599

Lisää artikkeleita