Kalajoen kristillisellä opistolla on jo jonkin aikaa ollut hankeyhteistyötä Romanialaisen Pas cu Pas -järjestön kanssa. Järjestö pyörittää kristillistä yhteisökeskusta Medgidian kaupungissa. Keskuksen arki koostuu romaniperheiden avustamisesta. Erityisesti kouluikäiset ovat keskuksen vakiokävijöitä. Heille pyritään tarjoamaan yhtäläiset koulutusmahdollisuudet muun väestön kanssa. Työ lähtee aivan ruohonjuuritasolta: lapset haetaan keskukseen aamuisin, pestään, puetaan puhtaat vaatteet, ruokitaan ja valmistaudutaan kouluun. Lounasta on tarjolla puoliltapäivin ja iltapäivällä luvassa on mm. tukiopetusta, kerhotoimintaa ja välipalaa. Löytyypä keskuksessa pieni päiväkotiryhmäkin. Työ on monipuolista yhteisön auttamista, uskoa ja rukousta kohti parempaa tulevaisuutta.

Yhteisökeskuksessa työskentelee paljon vapaaehtoisia erilaisissa tehtävissä. Esimerkiksi päivittäiset ateriat tehdään talkoovoimin. Puhuttelevaa oli myös jokaisen aamun alkaminen yhteisellä rukouksella.


Maaliskuun hankevierailulla saimme viedä keskukseen lahjoituksena tulleita lasten urheiluvaatteita ja jalkineita. Lisäksi saimme kouluttaa kristillisen kasvatuksen menetelmiä ja pitää muutaman raamattuopetuksen lapsille. Matka oli kaikkineen silmiä avaava, saimme kokea yhteyttä ja yhteisöllisyyttä monin eritavoin. Vieraanvaraisuus oli aivan uskomattoman upeaa.

Matkalla näimme ja koimme myös maailman tuska ja hädän. Slummissa asuvien lasten ja perheiden köyhyys ja nälkä olivat läsnä kaikessa. Ensimmäistä kertaa tajusimme mitä on elää ilman toivoa. Olemme kiitollisia, että tuon todellisuuden keskellä elää ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Siellä missä on köyhyyttä, kipua ja kurjuutta on myös toivoa, kasvua ja iloa.

Romanian lapset, perheet ja keskuksen ihmiset jäivät sydämeen. Tämä maailma tarvitsee välittämistä ja rakkautta.
Matkaterveisin Marjukka Tuisku, Anna Lahtinen ja Niko Rantanen Kalajoen kristillinen opisto