Drama in my heart
Haluan Linnasmäen opiston nuorille kokemuksen, jonka itse sain 17-vuotiaana. Siksi suuntasin Erasmus+-jaksolle Pohjois-Kreikan eloisaan, sopivan rähjäiseen Dramaan.
Olin 17-vuotias maalaistyttö, kun Keikyän Lions Club lähetti minut Draman kaupunkiin, Pohjois-Kreikkaan. En ollut matkustanut ulkomailla, varsinkaan yksin, mutta niin vain lähdin ja vaihdoin lentokonettakin matkalla. Se kolme viikkoa muutti minua enemmän kuin mikään koskaan. Tulin takaisin valtavan paljon rohkeampana ja ennen kaikkea täysin hurahtaneena vieraaseen kulttuuriin. Kannan sitä kaikkea vieläkin sielussani, ja se matka vaikuttaa valintoihini yhä edelleen. Tiedän pärjääväni missä vaan, vaikka aina ei menekään ihan putkeen.
Olin älyttömän onnekas, kun sain asua koko nuorisovaihdon kreikkalaisessa Dokoutsiksen perheessä. Olin vahvasti yksi heistä. Nakersin kuorellisia auringonkukansiemeniä suitsukkeenhajuisessa kodissa ja opettelin tervehdyksiä, numeroita ja kirosanoja kreikaksi. Perheellä oli matkatoimisto ja bussi, ja pääsin heidän mukanaan Lesboksen saarelle, uimarannoille ja ortodoksisiin häihin. Perheen vanhemmat eivät puhuneet englantia, mutta opin jo silloin, ettei kommunikointiin tarvita yhteistä kieltä.
Palasin Dramaan kymmenen vuotta sitten, tapasin perheen, ja se oli tosi tunteellista meille kaikille. Olen ollut Linnasmäen opiston opettaja melkein saman ajan, yhdeksän vuotta, ja vasta nyt tajusin, että haluan vastaavan kokemuksen opiston nuorille ja nimenomaan Dramassa. Lähdin katsomaan, löytyisikö kaupungista meille sopivia yhteistyökouluja Erasmuksen merkeissä, ja löytyihän niitä!
Tusina yllätystä
Minulla on tapana ahnehtia job shadowing -jaksoillani koulumaailmaa ja muuta paikallista niin paljon kuin mahdollista, ja niin tein nytkin.
Järjestin viikon aikana vierailun kahteen kouluun. Itse asiassa byrokraattisesti vierailemani Draman ammattikoulu on kolme erillistä koulua. Samassa paikassa sijaitsevat Draman 1. ja 2. ammattikoulu (1st ja 2nd Vocational High School of Drama) sekä laboratorio (Laboratory of Drama). Laboratorio on käytännössä paikka, missä 1. ja 2. ammattikoulun opiskelijat harjoittelevat asioita konkreettisesti. Kaikilla kolmella koululla on eri rehtorit.
Tiivistän jakson annin listaan asioista, jotka yllättivät minut:
1. Kreikan ammattikoululaiset valitsevat vasta kolmantena vuonna, mihin lopulta valmistuvat. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan paljon yleisiä aineita, kuten äidinkieltä ja historiaa. Toisena vuonna aletaan suunnata ammatillisiin opintoihin, mutta ei vielä tarkkaan; esimerkiksi yksi seuraamani ryhmä opiskeli sekä hoito- että kauneusalaa. Koulun ulkopuoliseen harjoitteluun opiskelijat eivät mene kertaakaan kolmen vuoden aikana. Vapaaehtoiseen harjoitteluun voi mennä neljäntenä vuonna, ja siitä maksetaan vähän palkkaa. Moni opiskelija kertoi, ettei ole kovinkaan kiinnostunut alasta, jota opiskelee. Pitää vain saada joku tutkinto, että voisi saada töitä.
2. Kreikan koulut ovat köyhiä. Ravintola-alan opettaja kertoi maksavansa puolet ruokatarvikkeista omasta pussistaan, jotta he ylipäätään voivat laittaa ruokaa. Myös opettajien palkat ovat laskeneet vuonna 2009 alkaneen talouskriisin jälkeen. Opettaja saa käteen noin tuhat euroa nettona. Yksi opettaja kertoi, että hänen palkkansa maksaa EU. Ja täytyy sanoa, että minulla olisi ollut keittiöhygieniasta pari sanaa sanottavana ensi keväänä kokiksi valmistuville.
3. Varsinkin teknisten alojen opiskelijoiden tunneilla oli todella meluisaa. Kivikoulu kaikui, kun opettaja kailotti opiskelijoiden päälle. Itse en kestäisi yhtään. Kreikkalaiset puhuvat ylipäätään paljon enemmän ja paljon kovempaa kuin suomalaiset. Fysioterapiaopettaja sanoi opiskelijoille, että nyt täytyy olla hiljaa, Tiina tulee Suomesta ja hän pelkää tämmöistä.
4. Sillä samalla kielitaidolla, millä suomalaisia jännittää puhua yhtään mitään, kreikkalaiset nuoretkin puhuvat rohkeasti. He lähestyivät vierasta opettajaa heti iloisena, kysyivät dieselin hintaa Suomessa ja kertoivat rakastavansa minua. Miten onnelliseksi teinkään heidät opiston mainosheijastimilla ja Daim-karkeilla. Draman isoin anti Linnasmäen opiston opiskelijoille olisi juuri tämä välitön rohkea kohtaaminen. Tiedän jo nyt, että meidän opiskelijat saisivat heti ikuisia ystävyyssuhteita.
5. Ammattikoulussa koulun portti ja ovi kadulle ovat aina lukossa – eikä vain ulkoa vaan myös sisältä. Kun koulupäivä oli ohi, en päässyt ulos, ennen kuin löysin jonkun avaamaan minulle oven. ”Freedom!” vitsailin ulkona tupakoiville opettajille ja ihmettelin, miksi ihmeessä ovet ovat lukossa myös sisältä päin. He sen sijaan olivat ihmeissään, että eikö meillä ole. ”Opiskelijathan lähtevät heti johonkin, jos ovet eivät ole lukossa! Jotain voi sattua!” Jos jotain sattuu koulun ulkopuolella koulupäivän aikana, Kreikassa rehtori ja opettajat ovat siitä vastuussa. On silti jotenkin karmivaa, että tarvittaessa koulusta ei pääse heti ulos. Sisäpihalle kyllä pääsee tauoilla.
6. Ammattikoululaiset opiskelevat joka päivä seitsemän tuntia, ja jokaisen tunnin välissä on viiden tai kymmenen minuutin tauko. Koululounasta ei ole, ei edes lounastuntia. Koulun kanttiinista voi ostaa pientä suolaista ja makeaa. Kun koulu kello 14.20 loppui, suomalainen hölkkäsi kiireen vilkkaa tavernaan moussakalle. Yhtenä päivänä ihana kauneusalan opettaja Stefania toi minulle maailman maukkaimman juustopiirakan, kun olin niin järkyttynyt siitä, että koulussa ollaan koko päivä syömättä.
7. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kerrottakoon, että kun kreikkalainen opettaja käy verenluovutuksessa, hän saa siitä kolmen päivän vapaan. Sijaista ei oteta, vaan tunnit perutaan.
8. Maanantaista torstaihin seurasin ammattikoulun arkea Dramassa, ja perjantaina pääsin sympaattiseen Nikiforoksen vuoristokylään ja sen pieneen kyläkouluun (Gymnasium of Nikiforos). Koulussa on yläkoulu ja lukio. Törmäsin Nikiforoksen koulun rehtoriin Yiannikseen jo kymmenen vuotta sitten paikallisen tuttuni Brittan kautta. Ensin osuin Yianniksen kanssa samalle tanssikurssille, ja myöhemmin hän ratsasti minua vastaan hevosellaan. Kun mietin, kehen ottaa yhteyttä Erasmus+-reissua suunnitellessani, muistin, että tämä ratsastaja oli opettaja. Nykyään hän on vieläpä rehtori, ja erittäin innovatiivinen sellainen. Läksiäisillallisella Yianniksen ja Brittan kanssa nauroimme, miten yksi kohtaaminen hevosen selässä johti Erasmus-vaihtoon.
9. Nikiforoksen koulu toivoi minun pitävän heille esitelmän Suomen koulujärjestelmästä ja Linnasmäen opistosta. Suurimman vaikutuksen teki opiston vieressä oleva metsä sekä erityisopettaja Ilona Ikosen koulukoira Pöpö. Englanninkielentaitoni on kaukana täydellisestä, mutta niin vain pidin 50 opiskelijalle ja 15 opettajalle puolentoista tunnin esitelmän koulun lavalta englanniksi. Uskon, että kokemukseni 17-vuotiaana vaikuttaa tähänkin. Ennen sitä olin kamala jännittäjä ja pelkäsin virheitä.
10. Nikiforoksen koulussa oli meneillään remontti, joten varsinaiseen koulurakennukseen pääsin vain käymään. Remontin piti olla valmis elokuun loppuun mennessä, mutta kreikkalaiseen tyyliin vielä marraskuun alussa kaaos oli täydellinen. Rehtori Yiannis säntäili hermostuneena antamassa ohjeita rakennusmiehille, jotka oli selvästi haalittu jostain muualta kuin rakennusfirmasta. Koulun oppilaat menivät viikonloppuna siivoamaan koulua ja viimeistelemään remonttia, ilmaiseksi ja täysin vapaaehtoisesti. Kun olin tästä äimänkäkenä, Yiannis sanoi, ettei tämä ole poikkeuksellista; oppilaat ovat niin ylpeitä koulustaan.
11. Kreikkaan lähtiessäni sain paljon viestejä, että ihanaa reissua siellä lämmössä. Dramassa oli marraskuun alussa parhaimmillaan Suomen syyskuu. Välillä oli +18 asteen päiviä, mutta oli myös hyvin sateisia +12 asteen päiviä. Kylmähkö keli otti suomalaiselle koville. Menin Dramaan etätöihin jo muutama päivä ennen Erasmus-vaihtoa. Alakuloisena lähettelin viestejä Suomeen, että tuntuu ajanhaaskaukselta. Meihin on sisäänkirjoitettu se, että kun suomalainen lähtee etelään, pitää olla lämmin. Lopulta pääsin tästä yli, ja nautin täysin siemauksin eloisasta, sopivan rähjäisestä 40 000 asukkaan Dramasta.
12. Ehkä isoin yllätys oli, että vanha isäntäperheeni ei tällä reissulla voinut tavata minua. Perheen isä on ilmeisesti niin huonossa kunnossa. Surin sitä valtavasti, ja joka kerta kun näin valkoisen linja-auton, koko kehoni muisti, miltä tuntui matkustaa perheen mukana. Kreikkalainen musiikki soi, oliivi- ja appelsiinipuut vilisivät pehmeässä lämmössä. Joku rutisti minua poskeen ja sanoi jotain kreikaksi tutulla nuotilla.
Teksti ja kuvat: Tiina Hämäläinen
