Search

Munkkeja ja mukavia muistoja

Haluatko opiskella koulunkäynninohjaajaksi, mutta kielitaito ei vielä riitä? AMKI-opiskelijat kertovat, millaista heidän opiskelunsa on ollut. Neljän kuukauden opinnot voi jopa sisällyttää myöhemmin tutkintoon. Mutta miten tähän nyt munkit liittyvät?

Adjektiiveja alkaa pulputa melkoista vauhtia:

”Jämäkkä, ystävällinen, oma-aloitteinen, kärsivällinen, suvaitsevainen, joustava, yhteistyökykyinen.”

Näin tulevat koulunkäynninohjaajat kuvailevat, millaisia heidän täytyy ammatissaan olla.

”Oho, jämäkkä onkin uusi sana”, huomaa ryhmää opettava Anu Knaapinen.

On vappuaattoaamu, ja opiston saunakabinetissa on ”pikkuinen juhla”. Siellä täällä on lahjakasseja, ja yksi kerää nimiä selvästi opettajan kiitoskorttiin. Sivupöydällä on pinkkejä munkkeja odottamassa.

”Kohta kaikki ovat sokerihumalassa”, joku huikkaa.

AMKI26-opiskelijat ja Anu ovat kokoontuneet ison pöydän ääreen muistelemaan opintojaan. Anua väsyttää, sillä hän on lukenut melkein koko yön opiskelijoiden suomen kielen testejä. Tai no, nukkui hän kahdesta kuuteen, mutta kerrotaan siitä kohta.

Jotenkin tätä ryhmää täytyy jututtaa yksikkönä. Joku sanoo jotain, toinen täydentää ja kolmas jatkaa. Kaikki eivät sano heti mitään, mutta myöhemmin ihan kaikki puhuvat ja melkoisen hyvin puhuvatkin. Pahoittelut heti kärkeen siitä, että nimiä ei alkuvauhdissa ehtinyt paljon kysellä.

”Onko Espanjassa suomalainen koulu? Hmm… Nyt kaikki lähtee Aurinkorannikolle. Ei vaan, Suomessa on hyvä”, tuumaavat AMKI26-opiskelijat. Anu Knaapinen (oranssissa paidassa) on luotsannut heitä kevään. KANNATTAAKO NÄIN MONTA LUETELLA NIMELTÄ?

Mikä ihmeen AMKI?

Saat pinkinpunaisen munkin, jos opit kerrasta, mistä AMKI on lyhenne: Ammatillinen suomen kielen taito ja kasvattajana toimiminen kasvatus- ja ohjausalalla, paikallinen tutkinnonosa, 20 osaamispistettä.

Avataan vähän: AMKI-opinnot on tarkoitettu vieraskielisille, jotka haluavat opiskella koulunkäynninohjaajiksi, mutta suomen kielen taito ei vielä riitä. Opisto on räätälöinyt heille noin neljän kuukauden opintokokonaisuuden, jossa opiskellaan suomen kieltä, työelämätaitoja, suomalaista koulujärjestelmää ja kasvattamista ammattina. Paljon opiskellaan myös ihan ohjaajan työtä – senkin takia, että monessa maassa ei ole sellaista ammattia kuin koulunkäynninohjaaja. Pitää ymmärtää, että ohjaaja ja opettaja ovat kaksi eri ammattia.

Ennen kaikkea AMKI-opinnot valmentavat ammatilliseen koulutukseen. Kokonaisuuden voi halutessaan myöhemmin sisällyttää suoraan kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon. Eli jos opiskelija niin haluaa, yksi tutkinnonosa vuoden kestävistä koulunkäynninohjaajan opinnoista on tehty jo valmiiksi. Tämä edellyttää toki sen, että kielitaito riittää AMKI-kevään lopuksi työelämänäyttöön eli käytännön loppukokeeseen ja että näytön myös läpäisee. Ei ole itsestään selvää, että näin käy.

AMKI26-ryhmä aloitti opinnot tammikuussa 2026 ja lopetti työelämänäyttöön vapun jälkeisellä viikolla. Seuraava AMKI alkaa tammikuussa 2027, ja haku opintoihin on syksyllä. Kielitaitotasovaatimus on vähintään A2.2. Ja jotta AMKI:sta pääsee suoraan koulunkäynninohjaajaopintoihin, kielitaidon on oltava AMKI:n jälkeen vähintään B1.1 ja työelämänäytöstä pitää päästä läpi.

Juuri näitä kielitaitoa mittaavia testejä Anu on tarkistanut koko eilisen päivän, illan ja yön. Anu korostaa, että vain kerran vuodessa iskee tämmöinen urakka. Mutta valmista tuli, joten nyt juhlitaan, muistellaan ja haaveillaan.

Lyuba Iarengina, Oksana Tatarchuk, Lena Shymrylo, Nataliia Bondar ja Vitalii Danko valmistuvat vuoden päästä koulunkäynninohjaajiksi. Nyt on aika sanoa heipat siihen valmentaville AMKI-opinnoille.

”Anu ei ymmärtänyt kirjoituksistani mitään”

AMKI:n opinnot koostuvat lähiopetuksesta opistolla tammi-maaliskuun viisi tuntia päivässä sekä viiden viikon työelämäjaksosta sen jälkeen. Lisäksi tulee kotitehtäviä tunnin verran päivässä.

”Kielioppia opiskeltiin melkein joka päivä. Lisäksi työelämää, lakia ja vaikeita sanoja”, selittävät opiskelijat.

Suomen kielen eri osa-alueiden lisäksi opiskeltiin paljon kasvatusalan sanastoa ja suomalaista koulutusjärjestelmää. Usein keskusteltiin ja tehtiin ryhmätöitä.

”Linnasmäen opisto on paras mahdollinen! Muissa kouluissa ei opiskella lukemalla romaaneja ja kirjoittamalla päiväkirjaa. Totuin lukemaan ja kirjoittamaan. Uusia sanoja kirjoitin muistilapuille.”

”Kun aloitin, Anu ei ymmärtänyt kirjoituksistani mitään. Opin kirjoittamaan yksinkertaisia lauseita. Joskus luettiin päiväkirjoja ääneen.”

”Anulla oli kova homma meidän kanssa.”

Anna Kaisan (Siltanen) kanssa näyteltiin, miten koulunkäynninohjaaja voi toimia eri tilanteissa.”

”Harjoitus tekee mestarin.”

Viimeistä kommenttia nauravat kaikki; AMKI:lla oli nimittäin sen niminen oppikirja. Lausetta on taidettu lausua kerta jos toinenkin.

Viimeisen AMKI-päivän kaverikuvassa Lyuba Iarengina, Sana ja Safae El-Guennouni. Alimmaisena opiston Sinikka-patsas, joka lakitettiin vapun kunniaksi.

”Opisto Talent oli ihana memory”

Ikimuistoisin päivä opinnoissa oli, kun koko ryhmä opettajineen osallistui Opisto Talentiin esittämällä suuressa auditoriossa kappaleen Maailman toisella puolen. Jokaisella on siitä video tallella. Ukrainalainen Vitalii Danko tanssi alkuun breakdancea, kiinalainen Sissi Wu lauloi sooloa, ja muut tanssivat ja lauloivat aurinkolasit päässä. Anu soitti eturivissä leikisti kitaraa, vaikka hän osaa kyllä soittaa sitä oikeastikin.

”Minusta meidän esitys oli paras.”

”Ihana memory.”

”Tosi hyvä memory.”

Myös ystävänpäiväjuhla ryhmän kesken oli ihana. Silloin tanssittiin, laulettiin, pelattiin pelejä ja maisteltiin eri maiden ruokia. Kevään aikana kaikki pitivät myös esitelmän haluamistaan aiheista, kuten kotimaastaan, leikin tärkeydestä koulussa ja mehiläistarhauksesta.

Tuoreimmat muistot ovat työelämäjaksolta, mihin opinnot päättyivät. Neljä viikkoa työssäoppimista ja viikko näyttöä. Kaikki olivat töissä alakoulussa, kuka milläkin luokalla.

”Lapset auttavat mielellään, kun vaan kysyy. Minä autan matematiikassa, hän auttaa suomen kielessä.”

”Ja tämä vahvistaa teidän välistä yhteyttä”, sanoo Anu.

”Minä olin kolmosluokalla. Lapsille opetettiin päälause, sivulause ja objekti; sama taso kuin meillä!”

Taas kaikki nauravat. Kaikki myös puhuvat toisistaan lämpimän ystävällisesti.

”Tässä ryhmässä on ollut turvallista. On saanut itkeä, nauraa ja ennen kaikkea mokata. Me on voitu puhua kaikesta, vaikeistakin aiheista. Vähintään kerran päivässä on naurettu voimallisesti, oikein räjähdetty nauramaan”, Anu juttelee kahden kesken, kun kipaisee välillä keittiössä keittämässä kahvia munkkien kylkeen.

Anun mukaan ryhmä on oikein imenyt tietoa.

”He ovat itsekin ehdottaneet ja ideoineet, että voitko opettaa tästä. Tykkään niistä niin paljon!”

Katso tästä pätkä AMKI-ryhmän esityksestä Opisto Talentissa. Opiskelijoiden mielestä Maailman toisella puolen -biisi sopii hyvin, koska ryhmäläiset ovat kotoisin Marokosta, Intiasta, Kiinasta, Ukrainasta ja Venäjältä.

”Hyvä että saa nopeasti ammatin”

Nyt on munkit lautasella, ja opiskelijoiden kanssa pystyy juttelemaan vähän rauhallisempaan tahtiin.

Marokkolainen Sana työskenteli aiemmin päiväkodissa Turussa laitoshuoltajana ja keittiöapulaisena, mutta joutui irtisanoutumaan selkävaivojen takia.

”Halusin uuden uran. Tämä neljä kuukautta antoi mallin, mitä koulunkäynninohjaajan työ on, ennen kuin päättää, haluaako jatkaa. Nyt olen löytänyt unelma-ammattini. Olin niin iloinen lasten kanssa!”

Suomessa kuusi vuotta asunut Oksana Tatarchuk työskenteli Ukrainassa alakoulun ja englannin kielen opettajana. Hän haki viime syksynä opiston koulunkäynninohjaajalinjalle, mutta ei päässyt.

”AMKI-opinnoissa opin kuuntelemaan ja puhumaan varmemmin. Nyt yritän puhua vain suomea, en englantia. Olisin päässyt opiskelemaan lääketeknikoksi ja merkonomiksi, mutta haluan koulunkäynninohjaajaksi. Suomessa on niin hyvä koulutus.”

Kun riittävä kielitaitotaso ja työelämänäyttö ovat kunnossa, matka jatkuu AMKI:sta suoraan koulunkäynninohjaajaopintoihin opistolla. Ne opinnot kestävät kymmenen kuukautta. Pääsykokeen kautta ryhmään tulee vielä lisää opiskelijoita.

”Hyvä että saa nopeasti ammatin. Ei kaikilla ole rahaa opiskella monta vuotta”, tuumaa Katja Hrishchenko, ukrainalainen opettaja hänkin.

13:sta AMKI-opiskelijasta noin puolet on työskennellyt kotimaassaan opettajana, mutta opiskelemaan voi tulla millä tahansa taustalla. Alanvaihtajia on paljon.

Kiinasta kotoisin oleva Sissi Wu työskenteli kotimaassaan IT-alalla ja opetti englantia. Nyt AMKI:n jälkeen Sissi päätyi kuitenkin jatkamaan lähihoitajaopintoihin.

”Tämä kurssi ja työelämäjakso oli tosi hyödyllinen. Nyt tiedän, mikä on unelmani. Se on pitkä tie, mutta haluan lopulta opettajaksi. Lähihoitajana minun on vain helpompi saada ensin muita töitä.”

Munkit on syöty ja pitsat tilattu. Ilmassa on kevätjuhlan herkkyyttä, samanaikaista iloa ja haikeutta. Onneksi itkeä ei tarvitse, sillä elokuussa nähdään melkein koko porukalla taas.

Me ollaan yhdessä luotu tämä hyvä henki”, sanoo AMKI26:n ryhmänvastaava ja suomen kielen opettaja Anu Knaapinen (riippukeinussa vihreä takki päällä). ”Anu on kiltti, oikeudenmukainen, hyväntahtoinen ja jämäkkä mutta ei tiukka. Kaikki hyvät sanat!”

Teksti ja kuvat: Tiina Hämäläinen

Voit lähettää tietoturvallisesti esimerkiksi henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja ja viestejä turvasähköpostilla. Tästä voit lukea ohjeet turvasähköpostin lähettämiseen.

Lisää artikkeleita