Teksti ja kuva: Paula Kairinen
Varsinais-Suomen ammatilliset oppilaitokset palkitsivat diplomein alueensa työssäoppimispaikkoja ja työpaikkaohjaajia, jotka ansiokkaasti opiskelijoita oman työnsä ohella työpaikoillaan työn tekemiseen perehdyttävät. Tänä keväänä painotus on erityistä ja lisätukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaamisessa. Palkitsemiskriteereitä ovat mm. ohjaaja tai yritys on tehnyt hyvää yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kanssa, ollut aktiivisesti mukana kehittämässä ammatillista koulutusta ja tuonut työelämän näkökulmaa koulutukseen sekä tukenut kiitettävästi työssäoppijoiden kehittymistä ammatillisessa kasvussa.
Koronan vuoksi itse palkitsemistilaisuus on peruttu, mutta se on tarkoitus järjestää Ammattiopisto Spesiassa keväällä 2021. Palkittavat kuitenkin saavat palkintodiplominsa jo tämän kevään aikana.
Yksi tämän kevään palkittavista on OIVA-ohjaaja, viittomakielen ohjaaja Joakim Turunen, jolla on kokemusta työpaikkaohjaajana toimimisesta noin viiden vuoden ajalta. ”Henkilökohtaisesti en koe olevan haastavia ohjattavia. Työpaikkaohjaajan tulee nähdä myös ohjaustilanteiden lävitse, kohdata ohjattava ja keskusteluiden kautta sekä yhteistyöllä saavuttaa asetetut tavoitteet”, toteaa Joakim. ”Tyypillisesti ajatellaan, että nuori on haastava. Laajemmin ajateltuna voi olla myös niin, että ohjattava nuori kokee ohjaajan tai ympäristön haastavana. Lähtökohtaisesti ajattelen, ettei kukaan valitse olla haastava. Kyseessä voivat olla vuorovaikutuksen, kommunikaation haasteet, joita voidaan pohtia yhdessä ohjattavan opiskelijan kanssa”, kertoo Joakim.
”Mielestäni hyvän työpaikkaohjaajan ominaisuuksia on olla rehellinen ja uskoa toisen ihmisen kykyihin – olla motivoiva. Armollisuus itseään ja muita kohtaan on työpaikkaohjaajan yksi parhaimmista ominaisuuksista”, pohtii hän.
Korona on Joakimin mielestä vaikuttanut erityisesti hygieniaosaamiseen. Korona on vaikeuttanut myös kosketuksen ja lähikontaktin ohjaamista. ”Koen kosketuksen ja läheisyyden olevan tärkeä ohjaamisen väline vammaistyössä”, hän sanoo.
Auratum Kiinteistöt Oy:n hallintojohtaja Pekka Tuominen on toiminut kuurosokean ja taktiiliviittomakieltä äidinkielenään käyttävän opiskelijan työpaikkaohjaajana vuonna 2018 ja jatkanut yhteistyötä hänen kanssaan Vuosi yrittäjänä -ohjelman parissa tämän jälkeenkin. ”Kuurosokean opiskelijan ohjaajana toimiminen on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista ja on tarjonnut mahdollisuuden kehittää myös omia viestintätaitojani. Myönnän alkuun olleeni ennakkoluuloinen, mutta hyvin nopeasti löysimme oman luonnollisen tapamme viestiä. Opiskelija on onnistunut yllättämään minut kerta toisensa jälkeen taidoillaan, sitoutumisellaan ja oppimiskyvyllään”, kertoo Pekka.
Kysyttäessä, miten korona epidemia on vaikuttanut ohjaukseen, Pekka kertoo ohjauksessa siirrytyn etätapaamisiin ja -ohjaukseen. Seuraava tapaaminen on sovittu pidettäväksi Teams-sovelluksen kautta video- ja puheyhteydellä. ”Joku voisi kysyä, että miten se onnistuu kuurosokean kanssa. Älä ole ennakkoluuloinen, tämä on meille täysin luonnollinen ja toimiva tapa viestiä viittomakielen tulkin avustuksella”, hän toteaa.
Kaskentien Nesteen Minna Erlandilla on 15 vuoden kokemus maahanmuuttajien ohjaamisesta ja kielitaidon puutteen mukanaan tuomisista haasteista. ”Kärsivällisyyttä vaaditaan puolin ja toisin. On ehdottoman tärkeää, että opiskelija ymmärtää, mitä häntä on pyydetty tekemään tai harjoittelemaan. Myös ohjaajan pitää olla vakuuttunut ja varmistaa, että opiskelija on ymmärtänyt työtehtävänsä oikein.”
Kysyttäessä mikä työpaikkaohjaajana toimimisessa motivoi, vastauksena on, että on hienoa nähdä, kuinka opiskelija kehittyy harjoittelun aikana. Vaikka haasteellisemmat opiskelijat vaativat työpaikkaohjaajalta alkuun hieman enemmän, niin kyllä he myös antavat paljon. Saat olla mukana luomassa hienoa kasvutarinaa.
2020 palkittavat työpaikkaohjaajat/yritykset
Ammattiopisto Livia
Simo Laine, Turun kasvitieteellinen puutarha
Kai Lehtonen, asemametsuri
Piikkiön kotihoito, Kaarinan kaupunki
Ammattiopisto Spesia
Nina Laaksonen, myymäläpäällikkö, Piispanristin Tokmanni
Raimo Hakamäki, toimitusjohtaja, Haka Kiinteistöpalvelut Oy,
Tuulevi Aaltola, palveluvastaava, Palvelutalo Esikko
Novida -ammattiopisto ja lukio
Leena-Maija Pärssinen, Mainos- ja Mediatalo Trival
Eija Syrjänen, Loimaan kaupunki Kartanomäen palvelukeskus
LP Electric Oy
Jari Kipinoinen ja Tiina Uotila, Suomi Siitake Oy
Työyhteisö Hakametsän koulu, Toiminta-alueittain tapahtuva opetus
Raseko, Raision seudun koulutuskuntayhtymä
Kati Lyytinen, Punainen Norsu
Janina Shemeikka, KTO (Kehitysvamma-alan tuki ja osaamiskeskus) Kuunari
Pekka Tuominen, Auratum Kiinteistöt Oy
Minna Erlands, Neste Kaskentie
Salon seudun ammattiopisto
Mirja Vieri, SSKKY, laitoshuolto
Teppo Raste, Kolmituote, Salon Seudun Työkeskus Oy
Tatiana Fedoseeva, Salon kaupunki, Uskelan koulu
Turun AKK
Jouko Tuominen, Maxiwash Oy
Taija Salonen, tavaratalopäällikkö, K-Citymarket Kupittaa
Turun ammatti-instituutti
Petri Rauta, Ferreus oy
Tara Puhakka ja Pentti Hokkanen, Nuorten työpaja Fendari
Eero Salonen, Tähtibaari
Marja Seeve, Kammari, Frescoravintolat
Krista Ketonen Laivahostel S/S Bore
Tiina Kaijankoski, Parturi-kampaamo Pace
Hanna Lempiäinen, S-market Wiklund
Nina Puoskari K-market Hanski
Mari Järvinen, Vähäheikkilän koulun iltapäivätoiminta
Kristiina Forss, Pernon Perhetelakka
Mirva Hollsten, Lightpress Oy
Jari Laiho, Hartela Länsi-Suomi oy
Jens Jokila, Levy-Jaati oy
Yrjö Tervakangas, S-market Pansio
Marjo Silvander, Emmi-koti
Turun kristillinen opisto
Joakim Turunen, OIVA-ohjaaja, Helsingin kaupunki
Laakeri on Varsinais-Suomen toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista koottu aktiivinen toimijaverkosto, jonka tavoitteena on lisätä ammatillisten oppilaitosten ja työelämän yhteistyötä Varsinais-Suomen alueella.
Laakeriverkosto kehittää työelämässä oppimisen käytäntöjä ja ohjausta sekä tarjoaa työpaikkaohjaajille monipuolisia koulutuksia.
Lisätietoja www.laakeri.info