Tervetuloa Koroisten luonnonkauniisiin maisemiin lasten kesäkurssille 2.–4.6.2025!
Kurssi järjestetään maalaismiljöössä Koroisten vanhalla maatilalla, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Turun keskustasta. Kurssipäivinä puuhaillaan paljon ulkona tilan pihapiirissä ja lähistön maalais- ja jokimaisemassa, tehdään paljon hauskoja juttuja käsin; nikkaroidaan, tehdään taidekokeiluja ja kokataan yhdessä. Kurssilla myös leikitään paljon ja pelataan ulkopelejä.
Kesäkurssilla korostetaan lasten osallisuutta, yhteistyötaitoja ja toisten huomioon ottamista. Aamulla pidetään kesäkurssin kokous, jossa lapset saavat yhdessä neuvotellen vaikuttaa kurssiohjelman sisältöön ja päivien kulkuun. Lapsille kerrotaan eri mahdollisuuksista Koroisilla, joista he voivat valita mieleisensä tekemisen. Eri aiheista koostetaan pienryhmät, joita vetävät ohjaajat. Kesäkurssilla on kaksi ammattitaitoista ohjaajaa, jotka ovat perehtyneet lasten demokratiataitojen kehittämiseen ja panostavat lasten kohtaamiseen.
Kesäkurssi on suunnattu eskari- ja alakouluikäisille lapsille; myös vanhemmat lapset ovat tervetulleita nuorempien sisarusten mukana.
Kurssilla on yhteistä ohjelmaa klo 9–15.00. Voit tuoda lapsesi liukuvasti klo 8–9 välillä ja hakea klo 15–16 välillä. Varsinainen toiminta alkaa vasta klo 9.
Kesäkurssilla tarjottu ruoka on laktoositonta, gluteenitonta ja vegaanista. Ruokaan voi halutessaan lisätä tarjolla olevaa lihaa. Mikäli lapsellasi on muu erityisruokavalio, kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä.
Kurssin hinta on 130 € / lapsi / 3 päivää. Hinta sisältää ohjauksen, lounaan ja välipalan.
Mikäli samasta perheestä osallistuu useampi lapsi, kurssimaksu on 2. lapsesta alkaen 110 €.
Ilmoittautuminen 2.5. mennessä: kurssit.linnas.fi
Leiri toteutuu, mikäli leirille ilmoittautuu 15 osallistujaa.
Yhteistyössä Linnasmäen opisto ja Turun Feeniks-koulu
