Aino Hjerp on opiston Kauppatieteet-linjan opiskelija, näin korona-aikaan tietysti etäopiskelija hänkin. Aino kertoo puhelimitse, miten vuosi on mennyt.
Kerro vähän itsestäsi.
Olen 20-vuotias opiskelija. Asun Turussa mutta olen kotoisin Salosta. Kirjoitin ylioppilaaksi vuosi sitten.
Miten päädyit opiskelemaan opistolle?
Kävin kokeilemassa kauppakorkean pääsykokeissa jo vuosi sitten; lähinnä katsomassa, mitä pääsykoe pitää sisällään. Ei ollut oikein motivaatiota lukea heti ylppäreitten jälkeen.
Opistosta en ollut koskaan kuullutkaan. Törmäsin siihen, kun katsoin netistä avoimen yliopiston kursseja.
Opiston Kauppatieteet-linja on maksullinen koulutus. Lukuvuosi maksaa 1920 euroa. Tähän saa kuitenkin täyden opintotuen, koska opiskelu on kokopäiväistä. Opintotuella kustantaa tämän vuoden. Avoimessa yliopistossa ei saa täyttä opintotukea.
Opinnot alkoivat elokuussa 2019 ja loppuivat huhtikuun lopussa 2020.
Mitä ja miten kauppislinjalla opiskellaan?
Olemme opiskelleet pääsykoeaineita eli historiaa ja yhteiskuntaoppia sekä matikkaa, ja lisäksi englantia ja ruotsia. Syksyllä suoritimme avoimen yliopiston kursseja 38 opintopistettä.
Opistolla koulupäivä alkoi yleensä kello 8 tai 9 ja loppui usein vasta kello 16. Ensin oli luentoja, sitten tehtiin tehtäviä. Enimmäkseen oli ryhmänvastaavamme Kirsi Niemisen tunteja. Ihan perinteisellä tyylillä, mikä oli hyvä. Iltaisin oli lähinnä vapaaehtoista opiskelua, joskus oli kotitehtäviä. Itse pärjäsin pitkälti sillä, että olin koulussa tarkkana.
Avoimen yliopiston nettitentit tehtiin koulussa. Menimme koko ryhmä atk-luokkaan samaan aikaan.
Mitä vuosi on antanut sinulle?
Vaikka en päässyt heti lukion jälkeen yliopistoon, pysyin opiskelussa kiinni. Sain opintopisteitä, edistyin opinnoissa. Olemme saaneet opiskella laajasti aineita, joita kauppatieteiden yliopistokoulutuksessakin on. Tässä on saanut pitkän aikaa valmistautua pääsykokeisiin.
Vuoden aikana sain varmistuksen, että tämä on just mun juttu. Olen myös saanut varmuutta, että kyllä siellä yliopistossa pärjää.
Ja tosi kivaa on ollut! Kirsi on ollut tosi hyvä opettaja, samoin muut. Ryhmässä ja opistolla on hyvä henki.
Meitä oli ryhmässä 21 opiskelijaa. Osan kanssa vietimme vapaallakin paljon aikaa yhdessä. Syksyllä meillä oli pitsailta opiston takkahuoneessa, ja sen jälkeen lähdimme jatkamaan iltaa keskustaan.

Miten etäopiskelu on sujunut näin korona-aikaan?
Lukuvuosi loppui vappuun. Siihen saakka opiskelimme etänä Teamsissa ihan lukujärjestyksen mukaisesti. Aamulla oli luentoja ja sen jälkeen Moodlessa tehtäviä. Iltapäivällä oli omatoimista lukemista.
Etäopiskelua ei olisi voinut paremmin järjestää.
Olen lukenut nyt kotona pääsykokeisiin tosi ahkerasti, yleensä ainakin kahdeksan tuntia päivässä. Haen eri kaupunkien kauppakorkeakouluihin, ykkösenä on Turku.
Välillä luen, välillä lasken. Kuuntelen myös opintoihin liittyviä podcasteja ja katson historiallisia sarjoja. Netflixista olen löytänyt esimerkiksi sarjan Antiikin Rooma ja Yleltä podcastin Länsimaisen sivistyksen lyhyt oppimäärä.
Kaipaan opistolta selkeää päivärytmiä, Kirsin tukea, kavereiden näkemistä ja yhdessä opiskelua.
Välillä olemme laskeneet opiskelukaverin kanssa yhdessä matikkaa jommankumman kotona. Auttaa, kun voi neuvoa toista. Joskus olemme lukeneet kumpikin omaan tahtiin ja kerranneet sitten toiselle. Isommalla porukalla emme ole nyt nähneet.
Mitä olet tehnyt opiskelun vastapainoksi?
Olen ulkoillut paljon, välillä parikin kertaa päivässä, yksin tai kaverin kanssa. Ennen kävin salilla ja katsoin paljon sarjoja. Nyt sitä mieluummin vain on, kivempi kun ei tarvitse keskittyä opiskelun jälkeen mihinkään.
Puhun päivittäin kavereiden ja perheen kanssa. Perhettä olen jonkin verran nähnytkin viikonloppuisin.
Jos koronaa ei olisi, viikonloppuisin voisi tehdä jotain spessumpaa. Arjet menisivät nyt joka tapauksessa opiskeluun.

Oletko oivaltanut jotain tänä erikoisena aikana?
Olen oppinut arvostamaan normaalia arkea vieläkin enemmän kuin ennen. Olisi hienoa mennä vaikka keskustaan kahville ja nähdä isommalla porukalla.
Mikä sinusta tulee isona?
Vielä en tiedä, missä haluaisin työskennellä. Ehkä pankissa tai jossain isommassa yrityksessä.
Kauppatieteiden pääsykoe on 2.6. Tiedätkö jo, millainen pääsykoe on tänä vuonna?
Vappuaaton aattona selvisi, että tänä vuonna Turun Kauppakorkeaan pääsee vain 10 prosenttia pääsykokeen perusteella ja 90 prosenttia todistuksen perusteella. Eri yliopistoissa on eri prosentit; pääsykokeen perusteella pääsee tänä vuonna sisään 10–30 prosenttia.
Viime vuonna Turun Kauppakorkeaan pääsi 40 prosenttia pääsykokeen perusteella.
Haen itse pääsykokeella, koska ylioppilastodistukseni arvosanat eivät riitä todistusvalintaan. Harmittaa, koska mahdollisuuteni pienenivät niin hirveästi, mutta ei voi mitään. Ollaan opiskelukavereitten kanssa puhuttu, että mitäköhän ne ovat siellä miettineet.
Pääsykokeessa on nyt kaksi vaihetta. Ensimmäinen vaihe on kotona netissä tehtävä monivalintakoe 2.6. Senkin aika puolittui: ennen aikaa oli kolme tuntia, nyt vain puolitoista. Siitä tulee entistä enemmän paineita.
Toinen vaihe on 16.6., ilmeisesti paperikoe yliopiston tiloissa.
Oli aika stressaavaa, kun pitkään aikaan ei tiennyt, meneekö kaikki koronan takia uusiksi. Että mitä jos pääsykokeeseen ei tulekaan niitä aineita, joita olemme lukeneet. Nyt sitten tuli tämä tieto.
Kirsiltä tuli vappupäivänä paljon tsemppiä ja neuvoja, mutta ei hänkään tietysti tiedä sen enempää kuin mekään.
Paljon onnea pääsykokeisiin ja voimia luku-urakkaan, Aino! Pidämme sinulle peukut pystyssä.
Teksti: Tiina Hämäläinen
Kuvat: Aino Hjerpin kotialbumi