Matka kohti Ateenaa alkoi Kuopiosta Rissalan lentokentältä maanantaiaamuna 24.4.2023. Perille en kuitenkaan sinä päivänä päässyt. Saksan lentokentillä vallitsevien lakkojen vuoksi minua odotti pakollinen yöpyminen Berliinissä, sillä Ateenan lento oli yllättäen siirretty seuraavaan aamuun.
Ensimmäisenä iltana Ateenan sokkeloisten katujen sijaan tutustuin berliiniläisten vapaa-ajanasuntoihin. Samantyyppisiä siitolapuutarha-alueita on myös monissa Suomen kaupungeissa.
Saavuin aamupäivällä tiistaina 25.4. Ateenan lentokentälle, jossa hotelli Kimonin järjestämä kuski Ilias Kermelis oli vastassa. Taksimatkalla melko hyvää englantia puhuva kuski kertoi koronan ja talouskriisin vaikutuksista tavallisten kreikkalaisten ja ateenalaisten elämään. Taloudellinen tilanne on hyvin samankaltainen kuin Suomessa, mutta kreikkalaisten palkkataso on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin suomalaisten.
Onneksi en ollut järjestänyt tiistaipäivälle mitään erityistä ohjelmaa. Yöunet olivat jääneet vähiin, joten rauhallinen vaeltelu Ateenan vanhan keskustan Plakan kaduilla oli pehmeä lasku kreikkalaiseen elämäntyyliin.
Ensimmäinen aamu Ateenassa alkoi merimieskirkkolaisten kanssa aamujumpalla kansallispuistossa. Sen jälkeen siirryimme Kuopion Step-opettajien – Maara Kososen ja Tanja Niskasen – kanssa Merimieskirkolle, jossa sosiaalikuraattori Mari Hilonen esitteli kirkon toimintaa ja kertoi kreikkalaisesta elämäntavasta ja muun muassa koulujärjestelmästä. Totesimme, että Merimieskirkko soveltuu kansainvälisen harjoittelun paikaksi lähinnä sosiaalialan opiskelijoille.
Ateenan merimieskirkko on Suomen merimieskirkon toimipiste Ateenan vanhassa kaupunginosassa, Plakassa. Se on toiminut noin 30 vuotta ja yhteistyö Ruotsin kirkon kanssa on kiinteää, koska merimieskirkko toimii Ruotsin kirkon tiloissa, pienessä kerrostalossa turistialueen keskellä. Toiminnan painopisteitä Ateenan merimieskirkolla ovat Ateenan alueelle muuttaneiden suomalaisten yhteyden kokemisen tarpeet sekä Ateenassa vierailevien suomalaisten ja muiden skandinaavien ohjaaminen ja tukeminen tarvittaessa.
Ateenan alueella asuu noin 200 suomalaista, joista parikymmentä henkeä osallistuu merimieskirkon toimintaan vakituisesti. Asiakkaat ovat enimmäkseen eläkkeellä olevia naisia, jotka ovat asuneet Kreikassa kymmeniä vuosia. Lisäksi kirkolla käy myös joitakin nuorehkoja lapsiperheitä, joilla on suomalaistausta. Kolmas asiakasryhmä on turistit, jotka hakeutuvat merimieskirkolle ongelmatilanteissa tai levähtämään. Ateenan merimieskirkko on pieni kahvilatyyppinen kohtaamispaikka, jossa on mahdollista saada sosiaaliohjausta, henkistä ja hengellistä tukea sekä vertaistukea.
Sosiaalikuraattori Mari Hilonen kertoi, että Ateenan Merimieskirkon toiminnassa korostuu sosiaalityö. Vaikeuksiin joutuneet turistit ja muuta kotimaan reissaajat saavat ensiapua ongelmien selvittämiseen Merimieskirkolta ja sieltä myös ohjataan eteenpäin. Sosiaalikuraattorilla on matkaopastausta, joten hän järjestää myös opastettuja kierroksia Ateenan nähtävyyksiin.
Torstaina 27.4. sain vierailla Ateenan Suomi-instituutissa. Johtaja Petra Pakkanen kertoi instituutin koulutus- ja tutkimustoiminnasta. Suomen Ateenan-instituutti on vuonna 1984 perustettu tiedeinstituutti, jonka päätehtävänä on harjoittaa ja edistää Kreikan arkeologian, historian, kielen ja kulttuurin tutkimusta aina antiikin ajasta nykypäivään asti. Instituutin toiminnasta vastaavat johtaja (Petra Pakkanen) ja tutkijaopettaja (Antti Lampinen), jotka valitaan kolmivuotiskausiksi. Molemmat ovat tutkijoita, joiden tutkimusala liittyy Kreikkaan. Heidän lisäkseen instituutin henkilökuntaan kuuluu amanuenssi ja koordinaattori sekä harjoittelijoita. Koroneos-talossa työskentelevät koordinaattori ja kiinteistönhoitajat sekä siivooja. Tutkijat, opiskelijat ja tilan salliessa muutkin kiinnostuneet voivat vuokrata käyttöönsä erikokoisia kalustettuja huoneistoja instituutin hallinnoimasta Koroneos-talosta.
Instituutilla on omia tutkimushankkeita ja arkeologisia kenttätyöprojekteja. Se järjestää myös kansainvälisiä konferensseja (mm. vuosittain järjestettävä Johannes Sundwall -luento) ja julkaisee tieteellistä julkaisusarjaa (Papers and Monographs of the Finnish Institute at Athens (PMFIA)) Tieteellisen toiminnan ohella instituutti järjestää antiikin Kreikan johdantokursseja sekä muita kurssimoduuleita, ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan suomalaisia tutkijoita ja opiskelijoita. Lisäksi instituutti pyrkii tekemään tunnetuksi suomalaista kulttuuria Kreikassa ja kreikkalaista kulttuuria Suomessa.
Tutustuin myös Pohjoismaiseen kirjastoon, joka on Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan yhdessä hallinnoima ja kartuttama tieteellinen kirjasto. Vuonna 1995 avattu kirjasto sijaitsee samassa korttelissa kuin Suomen Ateenan-instituutti. Sen pääasiallisena tehtävänä on palvella pohjoismaisia tutkijoita ja opiskelijoita. Kirjaston kokoelma käsittää noin 40 000 antiikin Kreikan tutkimukseen liittyvää julkaisua.
Samanaikaisesti Ateena-instituutin vieraina olivat myös lukiolaiset Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta, minkä innoittamana keskustelimme Petran kanssa mahdollisuudesta vierailla myös Portaanpään lukiolaisten kanssa tässä antiikin historian ja mytologian kehdossa. Pohdimme myös muunlaisia yhteistyökuvioita mm. virtuaalisia vierailuja ja oppitunteja.
Lauantaina palasin jälleen Merimieskirkolle. Osallistuin samassa rakennuksessa toimivan Ateenan Suomi-koulun oppitunneille. Kyseessä ei ole siis suomalainen koulu, vaan se toimii ainoastaan kerran viikossa lauantaisin. Muutoin oppilaat käyvät kreikkalaisessa koulussa. Ruotsin kirkon piirissä on vastaavanlainen Ruotsi-koulu ja sillä on 70 oppilasta. Suomi-koulussa käy vain 15 oppilasta. Suurin osa heistä on kolmannen polven suomalaisia. Tavallisesti suomen kieltä vaalii ja ylläpitää isoäiti, joka on aikoinaan muuttanut Suomesta ja avioitunut kreikkalaisen miehen kanssa.
Suomi-kouluilla tarkoitetaan Suomen valtion tukemia kielikouluja, joissa annetaan suomalaistaustaisille lapsille täydentävää opetusta suomen kielessä sekä tutustutetaan heitä suomalaiseen kulttuuriin. Täydentävällä opetuksella tarkoitetaan varsinaisen koulunkäynnin rinnalla annettavaa opetusta.
Opettaja Pauliina Mäkinen-Loukan mukaan lasten osallistuminen Suomi-kouluun riippuu paljon vanhempien aktiivisuudesta. Opetus annetaan kuitenkin lauantaisin, jolloin sekä vanhemmilla että lapsilla on vapaapäivä. Kreikkalainen koulujärjestelmä on vaativa, joten lauantaipäivien uhraaminen Suomi-koululle vaatii asialle omistautumista ja innokkuutta myös lapsilta. Tällaisesta asenteesta kertoo seuraamani Pauliina -open Teams-tunti perheensä kera lomamatkalla olleen Antoniuksen kanssa. Poika seurasi opetusta ruudun välityksellä auton huristaessa jossain päin Kreikan saaristoa. Välillä nettiyhteys pätki ja auto ajettiin levikkeelle ja tietokonetta juoksutettiin parkkipaikan viereiselle kukkulalle. Tehtävät saatiin tarkastettua ja matka saattoi jatkua uusien tehtävien parissa.
Suomi-koulun tärkeydestä kertoi myös pienen Elli-Nooran äiti, joka tyttären oppitunnin aikana syötti vuoden ikäistä pikkuveljeä Merimieskirkon seurustelutiloissa. Plakan alueella ei juurikaan ole parkkipaikkoja, joten perheen isä ajeli Elli-Nooran opetuksen ajan korttelirallia ympäri keskustaa. Suomalainen äiti korosti Suomi-koulun merkitystä lasten suomalaisen identiteetin vahvistajana. Hän kertoi, että kreikkalaista koulua käyvien lasten suomen kieli jää väistämättä toissijaiseen asemaan. Ateenassa ei ole suomalaista koulua, joten vaihtoehtoa kreikkalaiselle koululle ei ole. Jos olisi, tämä äiti ehdottomasti valitsisi suomalaisen koulun lapsilleen. Päivähoitopaikkaa ei perheen ole tarvinnut vielä miettiä, sillä äiti on lasten kanssa kotona. Lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen ei Kreikassa käsitetä samalla tavoin kuin Suomessa, vaan kotihoitoa pidetään edelleen parhaimpana kasvatusmuotona pienille lapsille. Usein isovanhemmat osallistuvat siihen tiiviisti.
Suomi-koulut saavat Suomesta harkinnanvaraista valtionavustusta 3-18 – vuotiaiden suomalaistaustaisten oppilaiden opetukseen. Lisäksi joissain Suomi-kouluissa saattaa olla oppilaita tai opetusryhmiä, esim. aikuisryhmiä ja taaperoryhmiä, jotka eivät kuulu valtionavustuksen piiriin. Ateenan Suomi-koulun opettaja Pauliina Mäkinen-Louka on suhteellisen tyytyväinen OPH:n rahoitukseen.
Nykyään Suomi-kouluja toimii jo 45 maassa. Niissä opiskelee suomea n. 4 000 lasta ja nuorta. Koulut ovat yleensä pieniä: keskimääräinen Suomi-koulun koko on n. 30 oppilasta, mutta on myös yli 100 oppilaan kouluja. Kreikassa toimii seitsemän Suomi-koulua, jotka ovat kaikki melko pieniä.
Ateenan Suomi-koulun opettaja Pauliina Mäkinen-Louka on kotoisin Haapavedeltä. Kreikassa hän asuu Salaminan saarella, joka kuuluu Pireuksen kaupungin piiriin. Työkseen hän hoitaa tällä hetkellä Ateenan ruotsalaisen kirkon muusikon viransijaisuutta. Työnsä ohessa hän toimii Suomi-koulun opettajana. Tämän työn suunnittelu ja valmistelu tapahtuvat pääsääntöisesti vapaa-ajalla. Valmiita opetusmateriaaleja löytyy, mutta ryhmät ovat niin heterogeenisiä, että materiaalin räätälöintiin kuluu aikaa.
Koulun toinen opettaja Monika Mavgrani on itsekin entinen suomi-koululainen. Hänen vastuullaan ovat leikki- ja esikouluryhmät, kun taas Pauliina opettaa vanhemmat oppilaat. Valtiotieteitä opiskelevan Monikan äiti on suomalainen, joten Monika on omien sanojensa mukaan ”imenyt suomen kielen jo rintamaidossa”.
Portaanpään kasvatus- ja ohjausalan opiskelijoiden kansainvälisen harjoittelun paikaksi ei Suomi-koulu yksinään ole riittävä. Osa-aikainen harjoittelu Suomi-koulussa ja sen lisäksi jossakin ympäristön päiväkodissa soveltuisi harjoitteluun. Valitettavasti tämän matkan aikana en onnistunut löytämään yhteistyökumppania ateenalaisista varhaiskasvatuksen toimijoista.
Lauantai-iltapäivänä esittelin Merimieskirkon aktiiveille Portaanpään opistoa. Yleisömäärä oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi kuulemaan ja keskustelemaan Suomesta ja suomalaisuudesta. Suurin osa yleisöstä oli suomalasia naisia, jotka olivat muuttaneet Kreikkaan jo vuosikymmeniä sitten avioiduttuaan kreikkalaisen miehen kanssa. Lapset ja lapsenlapset asuvat Ateenassa tai sen ympäristössä, joten useat naiset kuvailevat Kreikkaa ”viimeisenä sijoituspaikkanaan”. Merimieskirkko on kuitenkin heille henkireikä – suomalaisuuden keidas –, jonka tapahtumissa ja tilanteissa he vahvistavat suomalaisidentiteettiään. Suomen kieli on tärkeä osa sitä.
Useat Kreikkaan avioituneet naiset ovat kääntyneet ortodokseiksi. Osallistuminen Suomen merimieskirkon toimintaan on heille ensisijaisesti osallisuutta suomalaisuuteen – ei niinkään hengellisyyteen.
Uskonto on Kreikan arjessa luonnollinen ja näkyvä asia. Istuessani aamupalalla katedraalin viereisessä kahvilassa paikalliset tekivät ristinmerkin ohittaessaan pyhän rakennuksen. Useat poikkesivat hetkeksi sisään. Rakennusmiehet keskeyttivät työnsä tehdäkseen ristinmerkin kellojen soidessa. Samoin viereisen pöydän nuoret miehet.
Viimeisenä aamuna Ateenassa heräsin aikaisin jättämään jäähyväiset jo tutuiksi tulleille Plakan kapeille kujille. Vaikka kaupunki on siistinyt kasvojaan lähes 10 vuoden takaisesta vierailustani, köyhyys, huumeet ja asunnottomat ovat silti läsnä. Korona ja Ukrainan sota ovat pahentaneet ennestään talouskriisistä kärsinyttä maata.
Jos Ateenaan pääseminen oli hankalaa, ei sieltä lähteminenkään sujunut ongelmitta. Kapusin lentokoneeseen juuri final call -kutsun myötä. Lennon lähtöportti oli yllättäen muuttunut sinä aikana, kun tutustuin lentokentän Tax free -valikoimaan. Minua tieto muutoksesta ei tavoittanut. Jotenkin tämä kuvastaa kreikkalaista elämänasennetta. Eletään enemmän hetkessä eikä suunnitella liikaa.
Teksti ja kuvat: Eija Taskinen-Tuovinen, opettaja, Portaanpään opisto
