Liisa Amsin tie on kulkenut Venäjän Petroskoista Suomen Turkuun. Nainen opiskelee opistolla koulunkäynninohjaajaksi ja on tyytyväinen kuin mikä.
Olen nyt paljon itsevarmempi töissä kuin ennen. Pystyn perustelemaan, miksi teen niin kuin teen.
Kun Liisa Ams oli lapsi, häntä kehotettiin valmistautumaan siihen, että kohta muutetaan Suomeen. Inkerinsuomalainen perhe asui Petroskoissa, Venäjän Karjalassa. Liisan vaari evakuoitiin Turkuun pariksi vuodeksi jatkosodan loppupuolella, ja 1990-luvulla hän palasi kaupunkiin Liisan mummon kanssa, tällä kertaa pysyvästi. Siitä lähtien Liisa vietti kaikki kesät Suomessa.
Vuonna 2010 Suomen suurlähetystössä Petroskoissa järjestettiin A2-tason kielikurssi sekä kielitesti, johon Liisa vanhempineen osallistui. Liisa oli kyllä kuullut suomen kieltä koko ikänsä, mutta puhui kaikkien kanssa vain venäjää. Inkerinsuomalainen sai tuolloin oleskeluluvan Suomeen, kun läpäisi suomen kielen testin ja löysi Suomesta asunnon.
Asuntoa oli vaikea saada ilman henkilötunnusta. Mutta joku lopulta uskoi meihin.
Liisa oli tuolloin 21-vuotias englanninopettaja. Hän muutti Turkuun ensin kahdestaan venäläisen miehensä kanssa, ja vanhemmat muuttivat kuukauden päästä perässä.
Nyt Liisa on 29-vuotias ja opiskelee koulunkäynninohjaajaksi. Isovanhemmat ovat kuolleet, mutta perheeseen syntyi kaksi vuotta sitten Suomen itsenäisyyspäivänä tytär.
Suomi 100 -vauva, hymyilee Liisa.
Tuhannen kilometrin päässä Petroskoissa perhe käy yhä pari kolme kertaa vuodessa, sillä Liisan miehen vanhemmat ja parin ystäviä asuu siellä. Liisan sukulaiset sen sijaan asuvat melkein kaikki Suomessa.
Opinnot kuin yin ja yang
Liisan virallinen etunimi on Elizaveta.
Kutsu Liisaksi vaan. Kaikki tuntevat mut sillä nimellä.
Yhtä lunkia ja elämänmyönteistä ihmistä saa hakea. Liisalla on taito olla juuri tässä hetkessä, vaikka hän on tullut haastatteluun melkein suoraan työelämäjaksoltaan Turun Lyseon koulusta.
Mutta palataan vielä hetkeksi Liisan ensimmäisiin vuosiin Suomessa. Liisa meni kielikursseille, opiskeli kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa ja suoritti asioimistulkin ammattitutkinnon. 2016-2017 hän työskenteli koulunkäynninohjaajana, kunnes jäi äitiyslomalle.
Opistolle Liisa tuli elokuussa 2019, ja toukokuussa 2020 hän valmistuu koulunkäynninohjaajaksi perusopetukseen sekä aamu- ja iltapäivätoimintaan. Tutkinto on kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto.
Kokopäiväiset opinnot sujuvat niin, että opistolla opiskellaan maanantait ja tiistait ja loppuviikko ollaan oppimassa työelämässä. Liisa on jaotteluun oikein tyytyväinen.
Se on niin kuin yin ja yang. Kaikki, mitä me ei voida saada työelämästä, me saadaan opistolta. Eikä ehdi kyllästyä opiskeluun eikä työhön.
Lista, miten ohjata lasta tehokkaasti
Haastatteluviikolla tulevat koulunkäynninohjaajat ovat opiskelleet lastensuojelulakia ja työntekijöiden ilmoitusvelvollisuutta, myötätuntoa itseä kohtaan, työhakemuksen ja CV:n kirjoittamista, autismin kirjoa, oppimisvaikeuksia, eettisyyttä ja yhdenvertaisuutta sekä oppimisen perusteita.
Koulupäivät ovat yleensä seitsentuntisia ja tiiviitä, mutta Liisa on niistä vain kiitollinen.
Opiskelu on tosi käytännönläheistä esimerkiksi yliopistoon verrattuna. Tästä saa paljon enemmän irti. Yliopistossa pitää itse keksiä, miten sopeuttaa teoriaa käytäntöön.
Liisa antaa esimerkkejä: Iltapäiväkerhossa pitää ohjata 120:tä lasta; opistolla on annettu pitkä lista, miten ohjata lasta tehokkaasti. Kehityspsykologian tunnilla on kerrottu, miten lapsen ikäkriisit tulevat ilmi. Ja sitten on puhuttu kehumisen tärkeydestä.
Olen paljon itsevarmempi töissä kuin ennen. Minulla on nyt usein vahva peruste, miksi teen niin kuin teen. Myös ammattisanasto, kuten HOJKS ja OPS, on tullut paljon tutummaksi.
Ja me tehtiin mindfullness-harjoituksia! hän kertoo silmät säteillen.
Ryhmässä mahtava kemia
Koulunkäynninohjaajaksi voi opiskella opistolla joko kokopäiväisesti, kuten Liisa, tai oppisopimuskoulutuksella. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että opiskelija on koko ajan normaalisti alan töissä, tekee etätehtäviä ja käy opistolla iltaisin neljä tuntia viikossa. Ensi elokuusta lähtien kokopäivälinjalle tulee sellainen uudistus, että opiskelun voi aloittaa mistä tutkinnonosasta tahansa eli myös kesken lukuvuoden; sama juttu tulee myöhemmin oppisopimuskoulutukseen.
Kokopäiväopintoihin kuuluu lukuvuoden aikana kolme työelämäjaksoa. Niillä tutustutaan perusopetukseen, aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä erityistä tukea tarvitseviin jossakin oppimisympäristössä.
Liisa on ainakin tammikuun puoleenväliin Turun Lyseon koulussa, pääsääntöisesti toisella luokalla, missä on kaksi erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Haastattelupäivänä hän opetti lisäksi englantia seitsemännen luokan maahanmuuttajanuorille.
Yksi hieno kokemus on ollut koulun terapiakoira.
En ole koskaan ajatellut, että koirasta voi olla lapsille niin paljon hyötyä. Lapset todella juttelevat koiralle. Ja koulussa on lemmikki, jos kotona ei pysty pitämään.
Joskus työelämäjaksolla voi tapahtua jotain outoa tai ikävää. Silloin opiskelijoilla on tapana laittaa viesti opettajalle ja opiskeluryhmän WhatsApp-rinkiin.
Opettajilta saa apua mihin vaan hyvin matalalla kynnyksellä. Asiat hoidetaan ihan tosissaan.
Ja oma ryhmä, se on Liisan mielestä aivan ihana.
En tiedä, mistä se kemia johtuu. Nuorin on 20 ja vanhin 55. Pähkäillään koulutehtäviä yhdessä, saadaan vertaistukea, mutta puhutaan paljon muustakin. Just oli pikkujoulut yhden opiskelijan kotona.
Englannin opettaminen saa jäädä
Liisa on kaikkeen niin tyytyväinen, että vähän tekee mieli repiä rosoa. Eikö yhtään harmita, että opiskelet koulunkäynninohjaajaksi, vaikka voisit työskennellä englanninopettajana?
Ei, hän sanoo sydämestään.
Eikä mulla ole vaihtoehtoja. Jotta voisin toimia englanninopettajana, minulla pitäisi olla suomesta C2-taso ja minulla on vain C1.
Tässäkin Liisa näkee vain hyvää. Nyt hän saa touhuta lasten kanssa, mutta vastuu lapsista on opettajalla. Sitä paitsi opettajan sijaisuuksia saa silti tehdä rehtorin pyynnöstä, ja luokanopettajia hän on sijaistanutkin.
Yhden harmittavan jutun Liisa pystyy puristamaan.
Välillä mietin, että vitsit kun olisin tullut tänne opiskelemaan aiemmin. Hain kyllä, ja minut kutsuttiin haastatteluunkin, mutta oli olevinaan kaikenlaista.
Teksti: Tiina Hämäläinen, kuvat: Janne Peltonen
