Search

Lastenohjaajan opinnoissa saa heittäytyä toimintaan

Iltapäivän oppitunnit ovat ohi, mutta nuoret opiskelijat istahtavat hymyillen sohvalle nauttimaan sämpylävälipalasta. Adalmiina Arvela (18 v.), Mila Niemelä (19 v.) ja Tiara Visser (21 v.) ovat Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto-opinnoissaan loppusuoralla.

– Kannattaa tulla Linnasmäen opistoon opiskelemaan, tulevat lastenohjaajat kannustavat, – ruoka on hyvää, opettajat ovat ihania ja välittäviä, he vielä lisäävät.

He aloittivat opiskelun syksyllä 2021 ja valmistuvat keväällä 2024 lastenohjaajiksi varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalalta. Iloisesti juttelevat nuoret naiset ovat valmiita muistelemaan aikaa, jolloin vielä punnitsivat alan ja opiskelupaikan valintaa.

– Olen aina tykännyt lapsista ja halunnut alalle. Tuttujen kautta kuulin lastenohjaajakoulutuksesta, kertoo Adalmiina, joka on kotoisin Raumalta. Hänellä oli yhteishaussa useampia vaihtoehtoja, mutta koulun opinto-ohjaaja neuvoi tähän.

– Yläasteen jälkeen menin ensin lähihoitajaopintoihin, mutta koska halusin nimenomaan lapsityöhön hain tänne, sanoo turkulainen Mila. – Kannattaa olla tarkkana siitä, minkä laittaa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, hän vinkkaa.

– Minä pidin lukion jälkeen välivuoden ja olin päiväkodissa töissä. Tuttujen kautta kuulin hyvää lastenohjaajakoulutuksesta. Tavoittelin myös luokanopettajan opintoja, mutta tämä on ollut hyvä vaihtoehto, kertoo Tiara, jonka kotikaupunki on Turku.

Mila (vas.), Tiara ja Adalmiina ovat viihtyneet opiston lastenohjaajakoulutuksessa.

Monipuolista opiskelua opistolla ja työpaikoilla

Opiskelu on kaikkien mielestä ollut vaihtelevaa ja kivaa. Yksi jopa tunnusti lukihäiriöisenä vihanneensa ennen koulua, mutta kokee saaneensa opistolta tukea tässäkin asiassa.

Tiaran mielestä on ollut tosi hienoa, että on saanut heittäytyä täysillä käsitöihin, musiikkiin ja kaikenlaiseen luovaan toimintaan.

Kuin yhdestä suusta kolmikko innostuu vakuuttamaan minut siitä, että kenenkään ei tarvitse olla näissä aineissa valmiiksi hyvä, riittää kun on halu ja into oppia. Minulle vakuutetaan, että mikään ei ole noloa ja rohkeutta tulee opiskelun myötä lisää.

Oma ryhmä on ollut innostava tuki koko opiskelun ajan. Heidän ryhmässään on ollut 19 tyttöä ja vain kaksi poikaa, mutta pojat ovat sopeutuneet joukkoon hyvin.

– Ryhmä on ollut tosi tärkeä. On kiva saada uusia ystäviä ja juttukavereita. Voidaan vaihtaa kokemuksia, kahvitellaan ja ollaan porukassa tosi paljon, Tiara selittää.

Oma ryhmä on ollut innostava tuki koko opiskelun ajan.

Kaikki kolme ovat asioista hyvin samaa mieltä, kuten siitä, että maalaisjärjellä pärjää opinnoissa ja alalla oikein hyvin. Oppitunneilla keskustellaan paljon, ei ole kokeita eikä läksyjä. Mutta koulupäivät ovat olleet pitkiä. Koulutukseen kuuluvat YTO-opinnot (eli ammatillisten alojen yhteiset opinnot) tuntuivat pitkälti yläasteen kertaukselta, mutta aiheita sovellettiin ammattiin. Esimerkiksi päiväkodissakin voi joutua käyttämään englannin kieltä, kaikkien lasten vanhemmat eivät osaa suomea.

– Opinnoissa tuli kasvatusalan sanastoa, Adalmiina toteaa, – kokeissa sai käyttää muistiinpanoja tai kääntäjää apuna.

Työelämässä oppimista on paljon ja se on nuorten mielestä ihan parasta. Päiväkodeissa he ovat saaneet hyvää ohjausta ja ammatillista esimerkkiä. Työpaikkojen valintaan on voinut itsekin jonkin verran vaikuttaa, mutta opettajat ovat suositelleet eri tutkinnonosiin sopivia toimintaympäristöjä. Adalmiina on tehnyt omat käytännön jaksonsa Raumalla, kotikaupungissaan.

Työpaikalla he ovat saaneet myös kahdenkeskistä aikaa ohjaajan kanssa ja vastauksia kysymyksiinsä. Nuorten mielestä työpaikkaohjaajat ovat tykänneet ohjaamisesta ja saaneet itsekin lisää omaan työhönsä. He ovat oppineet esimerkiksi uusia tukiviittomia opiskelijoilta.

Tutkinto-opiskelun tavoitteena on osaamisen näyttäminen

Alan jo ihmetellä eikö koulussa ole ollut mitään ikävää tai vaikeaa. Tytöt vilkuilevat toisiinsa ja myöntävät, että näyttösuunnitelmat ovat olleet aika työläitä ja hankalia. Tietopuolinen osaaminen on kirjoitettava, mutta onneksi kirjoittaminen ei määrää näytöstä saatavaa arvosanaa.

Ammatillisessa koulutuksessa tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön työtä tekemällä tutkinnon osa kerrallaan. Painopiste on työskentelyssä ja oman osaamisen suullisessa kuvailemisessa ja kertomisessa. Sitä varten opiskellaan työpaikoilla monta viikkoa.

Mielipiteet hajaantuvat hieman, kun pohditaan koulutuksen kehittämistä. Aivan kaikki eivät innostu yhden ehdottamista pienistä kokeista tai tenteistä. Toisaalta silloin olisi mahdollisuus kertaamiseen ja se voisi auttaa näyttösuunnitelman tekemisessä, he aprikoivat yhdessä.

Opiskelua ulkomailla ja asuntolaporukassa

Mila on ollut kansainvälisessä opiskelijavaihdossa Kroatiassa ja kesällä Maltalla, neljä viikkoa.

– Kyllä se antoi lisää perspektiiviä. Suomessa on asiat päiväkodeissa tosi hyvin, hän miettii ja suosittelee ulkomailla opiskelua muillekin. Hän on iloinen siitä, että nykyisin ulkomaille voi lähteä vielä valmistumisen jälkeenkin.

Adalmiina on asunut opiston asuntolassa. Hän kehuu asuntolan monipuolista toimintaa ja yhteishenkeä hyväksi. – Asuntolaporukat hengailee keskenään. On retkiä, juhlia ja toimintaa. Samalla tutustuu eri linjojen opiskelijoihin, hän kertoo.

Valmistumisen jälkeen

Työpaikan löytymisestä ei tarvitse huolta kantaa, alalla on töitä varmasti. Kuulen vielä, että kasvatusala on monipuolinen, aina on uutta opittavaa. Nyt kuitenkin kaikkien mielessä häämöttää kevät ja tutkintotodistus. Mila haaveilee vielä pääsystä ulkomaille, Adalmiina suunnittelee lähtevänsä vuodeksi Lappiin töihin ja Tiara haluaa hankkia työkokemusta ja ehkä myöhemmin opiskelee luokanopettajaksi. Hän on myös kiinnostunut työskentelystä seurakunnassa lastenohjaajana.

Teksti: Marjaana Talonen
Kuvat: Janne Peltonen, opiskelijoiden kuva-arkistot

Voit lähettää tietoturvallisesti esimerkiksi henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja ja viestejä turvasähköpostilla. Tästä voit lukea ohjeet turvasähköpostin lähettämiseen.

Lisää artikkeleita