Pianoa soittava Emilia Toomer kuuli opiston tarjoamasta koulutuksesta työkavereiltaan. Emilia toteaa, että heidän ryhmässään on hyvä luokkahenki ja ammattitaitoiset opettajat. Kaikkea tietoa ei ole tarjoiltu valmiina, vaan opiskelijat ovat päässeet myös itse miettimään ja oivaltamaan asioita.
Lohjalainen Nelly Stenman on yllättynyt positiivisesti siitä, miten nopeasti täällä on aloitettu opiskeleminen ihan täydellä teholla. Hänen vapaa-aikansa kuluu yleensä kuoron, kavereiden tai piirtämisen parissa. Tulevaisuudessa Nellyä kiinnostaisi työskentely päiväkodissa tai jatko-opinnot luokanopettajan ammattiin.
Eurajokelainen Laura Mälkiä on aina tykännyt työskentelystä lasten kanssa, joten lastenohjaajaksi hakeutuminen oli hänelle luonteva vaihtoehto. ”Ryhmämme on tosi kiva, ja kaikki otetaan huomioon”, hän kertoo. Tulevaisuudessa Laura haluaisi opiskella myös matkaoppaaksi ja yhdistää sitten lastenohjaajan sekä matkaoppaan työtehtävät, pitäen turistikohteissa lastenkerhoja.
Datanomiopintoja suorittanut Samu Metsä-Tokila on aina tullut hyvin toimeen lasten kanssa. Niinpä hän päätti vaihtaa alaa ja kouluttautua lastenohjaajaksi. Samu kehuu koulutuksen tasoa: opiskelu on täysipäiväistä, joten opiskeltavat asiat ehditään käymään läpi rauhassa ja perinpohjaisesti.