Elina Hyttinen ja Roman Petrov oppivat kansainvälisellä työelämäjaksolla Maltalla, että lapset ovat lapsia kaikkialla. Lastenohjaajaopiskelijat oppivat myös, että kannattaa uskaltaa, vaikka pelottaa – ainakin maistaa jänistä.
Ruokamyrkytys, kuume ja korona. Kova lentopelko ja koti-ikävä. Nämä pienet vastoinkäymiset eivät paljon paina, kun KOVOn20-ryhmän opiskelijat Elina Hyttinen ja Roman Petrov kertovat vaihtokokemuksestaan Maltalla viime kesänä.
“Olen ylpeä siitä, että uskalsin, vaikka tällainen ei ole luonteelleni tyypillistä. Se, mitä olen kokemuksesta jälkeenpäin oivaltanut, on vähintään yhtä arvokasta kuin matka itse. Olisin aika pettynyt itseeni, jos en olisi lähtenyt”, sanoo Roman.
“Tällaisia mahdollisuuksia ei välttämättä paljon tule. Tämän jälkeen on vielä 50 vuotta aikaa tehdä töitä”, komppaa Elina.
Elina, 21, ja Roman, 22, opiskelevat lastenohjaajiksi nyt kolmatta vuotta. Erasmus+ -työelämäjaksolle maltalaiseen Msidan-satamakaupunkiin he lähtivät reiluksi kuukaudeksi toisen lukuvuoden jälkeen ja olivat vaihdossa käytännössä kesäkuun 2022. Erityisesti Roman halusi maahan, missä pärjää englannilla.
Kumpikin haluaisi toisenkin kerran ulkomaille työssäoppimaan.
“Kun saatiin kuulla, että vaihtoon pääsee vielä vuosi valmistumisen jälkeenkin, oltiin heti, että jee!”
Mutta nyt lähdetään hetkeksi lämpöön, pienelle ja tiheästi asutetulle Maltan-saarelle.
Kuri on Maltalla kovempi
Opiston järjestämä Erasmus+ -työelämäjakso toteutuu käytännössä jossakin päiväkodissa, koulussa tai seurakunnassa ulkomailla. Roman ja Elina olivat viisi viikkoa Maltalla englanninkielisessä päiväkodissa, kumpikin omassaan. Elina työskenteli alle 3-vuotiaiden ja Roman 3–5-vuotiaiden kanssa.
Maltalainen päiväkoti eroaa aika paljon suomalaisesta.
“Koska Maltalla on puutetta tilasta, päiväkodit ovat kooltaan pienempiä kuin Suomessa, vaikka lapsia on paljon. Päiväkoti on osa katukuvaa, ruokakaupan ja ruokakojujen vieressä. Ei missään kaupungin laidalla, kuten Suomessa. Pihat ovat pieniä ja aika ankeita, keinonurmea.”
“Lapsilla on omat eväät. Usein pastaa, koska Italia on niin lähellä.”
Maltalainen päiväkoti on myös paljon hierarkkisempi kuin suomalainen. Lastenhoitajat ovat arvostettuja. Heitä kutsutaan opettajiksi ja puhutellaan termeillä Ms. tai Mr. Kasvatustyyli on koulumaisempaa ja kuri kovempi kuin Suomessa. Lapsille tulee aika pienestäkin “time out” eli istumatauko.
“Siihen piti vaan tottua. Toivon silti, että olin loppupeleissä sielläkin lapsille lämmin aikuinen”, sanoo Roman.
Suomessa työssäoppijat olisivat ohjanneet enemmän itsenäisesti tuokioita, mutta Maltalla kumpikin halusi mennä annettujen ohjeiden mukaan. Kaikki oli niin uutta.
Suurimman vaikutuksen opiskelijoihin teki se, miten hienosti kaikki toimi, niillä pienillä pihoilla ja vähäisellä lelumäärällä. Elina työskenteli Steiner-päiväkodissa, jossa muun muassa käytettiin paljon luonnonmateriaaleja.
“Hieno nähdä, miten lapset käyttivät mielikuvitusta leikin luomiseen. Suomessa korit saattavat olla täynnä leluja. Se sai miettimään omaakin toimintaani; ei tarvitse koko ajan olla muovisia virikkeitä.”
Yksi yhtäläisyys on kuitenkin selvä.
“Eri puolilla maailmaa aikuiset on erilaisia, mutta lapset on lapsia kaikkialla. Yhtä ihania.”
Jänistä piti maistaa totta kai
Opiston kansainvälisten asioiden koordinaattori Niina Heikkilä muistuttaa, että vaikka ulkomainen työkokemus on tärkeää tulevan ammatin kannalta, vapaa-aika on yhtä tärkeää.
“Vapaa-ajalla kannattaa matkustella ja nähdä vierasta kulttuuria mahdollisimman paljon.”
Roman ja Elina noudattivat tätä oppia. Kuuden tunnin työpäivän jälkeen jäi runsaasti vapaa-aikaa, samoin viikonloput olivat vapaita.
Malta koostuu kolmesta pääsaaresta, ja Elina ja Roman kävivät niissä kaikissa. Uimarannalla, ratsastamassa, paraseilaamassa eli liitelemässä varjolla moottoriveneen perässä. Koska Malta on niin pieni, päivässä ehti hyvin toiselle puolelle maata.
“Valletta on kulttuurielämys. Kaunista arkkitehtuuria”, kuvailee Elina Maltan pääkaupunkia, jonne he pääsivät nopeasti parissakymmenessä minuutissa bussilla Msidasta.
Maltan kansallisruokaa jänistä he maistoivat kumpikin. Se maistui ihan tavalliselle lihalle.
“Ja meri, ai että! Karmean makuista, mutta ihana uida. Meressä oikein kokee elämän suuruuden ja oman mitättömyyden,” miettii Roman.
Aika usein saksalainen kämppis oli matkassa mukana.
Elina ja Roman nimittäin asuivat kerrostalossa sijaitsevassa soluasunnossa, jossa oli parhaimmillaan viisi eurooppalaista opiskelijaa. Suurimman osan ajasta he asuivat kuitenkin kolmistaan saksalaisen kämppiksen kanssa.
Riittääkö raha, kestääkö kukkaro?
Erasmus+ -jaksolle lähtijä saa apurahan, joka vaihtelee kohdemaan hintatason ja vaihdon pituuden mukaan. Apurahalla opiskelija maksaa lennot, majoituksen ja elämisen. Jos kohdemaahan matkustaa junalla, apurahaa saa vähän enemmän, koska kestävä kehitys.
Esimerkiksi Maltalle saa nykyisten taksojen mukaan neljäksi viikoksi noin 1 800 euroa.
“Apuraha on aika iso. Toki kannattaa olla omaakin rahaa, että voi matkustella”, vinkkaa Niina Heikkilä.
Miten paikkaa sitten haetaan?
Jos innostuit, ota yhteyttä kv-koordinaattori Heikkilään ja sovi hänen kanssaan tapaaminen. Paikkaa pitää hakea vähintään puoli vuotta ennen haluttua ajankohtaa, sillä prosessi saattaa kestää. Jos esimerkiksi haluat vaihtoon ensi kesänä, ota yhteyttä Niinaan ennen joulua.
EU-maissa on paljon valmiita työssäoppimispaikkoja, mutta voit hakea paikkaa myös itse. Lisäksi 20 prosenttia halukkaista voidaan lähettää EU:n ulkopuolelle. Ota kuitenkin joka tapauksessa ensin yhteyttä Niinaan.
Erasmus+ -työelämäjaksolle voi lähteä kaikista opiston ammatillisista koulutuksista ja TUVAsta eli tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta. Paikkaa voivat hakea sekä opiskelijat että oppilaitoksen henkilöstö. Suositus on, että hakija on vähintään 18-vuotias, jos hän matkustaa itsenäisesti.
Opistolla on näillä näkymin joka lukuvuosi myös yksi ryhmävaihto alaikäisille tai heille, jotka tarvitsevat erityistä tukea vieraalla kielellä kommunikoinnissa. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan ryhmävaihtoon pääse, sillä paikkoja on vähän.
Vaihtoon lähdetään yleensä 2–8 viikoksi. Ja niin kuin Elina ja Roman jo jutun alussa hehkuttivat, vaihtoon voi lähteä vielä vuosi valmistumisen jälkeen. Ajankohta ja jakson pituus sovitaan aina yksilöllisesti niin, että se sopii opintoihin.
Jaksolla tehdään yleensä näyttö, joka on useimmiten viisi osaamispistettä. Näytön nimi on Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen, ja se koostuu matkan suunnittelusta, kielitaidosta ja yhteistyötaidoista. Oikeastaan koko vaihto on näyttöä.
“Näytön onnistumista ei mielestäni tarvitse miettiä. Mutta kyllä siinä dokumenttien lähettämisessä ja muussa hommaa on”, selittää Elina.
Monelle paras aika vaihtoon on kesäkuu, kun Euroopassa on vielä koulut ja päiväkodit auki, eikä opistolla ole enää opintoja.
Ihan kaikkien kannattaa lähteä
Sekä Elinan, Romanin että Niinan mielestä ihan kaikkien kannattaisi lähteä vaihtoon.
“Jos pelottaa, kannattaa miettiä, mistä se johtuu”, vinkkaa Roman.
Hän kertoo rehellisesti, että kärsi itse koti-ikävästä, koska oli ensimmäisen kerran niin pitkään ilman perhettään kaukana kotoa. Myös lennot hirvittivät, koska hän ei ollut ennen lentänyt. Oli vielä välilaskukin.
“Halusin todistaa itselleni, että kun tämän teen, olen sen jälkeen rohkeampi. Ajattelen monesta asiasta nyt, että toi ei tunnu enää miltään, olen tehnyt jotain vaikeampaa. Ajattelen myös, että mitä enemmän saan näkökulmia muualta, sitä enemmän saan työkaluja työn arkeen.”
“Jokaisessa maassa on myös huonot puolet, mutta kotimaan hyvät puolet tajuaa kunnolla vasta jälkeenpäin. Niin kuin sen, että Suomessa voi juoda vettä hanasta. Mutta vaikka reissussa olisi enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia, negatiivisista oppii silti enemmän. Näin mä ajattelen”, Roman jatkaa.
Sekä Roman että Elina kertovat olevansa nyt rohkeampia, avoimempia ja sosiaalisempia. He tapasivat paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Maltalla kun tuntemattomatkin tulevat puhumaan.
“Nyt on helpompi lähestyä vaikka töissä uutta ihmistä”, sanoo Roman.
“Olen rohkaistunut englannin käytössä. Ennen pelkäsin, että sanon väärin. Maltalla kieltä oli vain pakko käyttää”, kertoo Elina.
Niinalta sai vaihdon aikana heti apua ja tukea, jos tarvitsi. Kv-koordinaattori kyseli välillä kuulumisia ja piti vaihdossa oleville myös yhden videopalaverin.
Niina muistuttaa, että tuleva varhaiskasvatuksen ammattilainen saa ulkomailla myös kokemuksen siitä, miltä tuntuu, kun ei osaa kieltä. Näin hän osaa asettua paremmin päiväkotiin tulevan ummikon lapsen asemaan.
Maailma ei lopu ihan pienestä
Ruokamyrkytyksen, kuumeen ja koronan Maltalla sai muuten Elina. Tämän takia hän ei pystynyt olemaan päiväkodissa niin paljon kuin oli suunnitellut. Päiväkodissa tämä otettiin hienosti vastaan; terveys oli tärkeintä.
Maltalainen elämäntapa on muutenkin paljon huolettomampi kuin suomalainen. Jos jumittaa liikenneruuhkassa ja on sen takia myöhässä, se on ihan okei. Elina ja Roman oppivat, että maltalaiset ottavat tilanteet vastaan sellaisina, kuin ne tulevat.
“Vaihto opetti minulle vähän joustavuutta. Mulla on aina ollut niin minuuttiaikataulu, mutta opin, ettei maailma lopu niin pienestä”, sanoo Elina.
Romanille maltalainen rentous ei sen sijaan ollut yhtä opettavaista.
“Mä oon ollut jo Suomessa aina myöhässä”, hän nauraa.
Teksti: Tiina Hämäläinen
Kuvat: Janne Peltonen ja opiskelijoiden matka-albumit
